sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kerhokuulumisia

IMG_5100

Aurinkoista sunnuntaipäivää vietettiin kerhotapaamisen merkeissä. Osa kerholaisista ei ollut nähnyt toisiaan sitten viime tapaamisen. Onneksi on kerho, ettei vallan unohdu nähdä kavereita naamatusten!

Tapaaminen alkoi heti ruokapöydän äärellä. Viikonlopun hittituotteeksi todettiin sienirisotto, sitä taitaa kerhotapaamisen lisäksi piakkoin olla tarjolla myös joidenkin kerholaisten omassa keittiössä.

IMG_5087

Jälkiruokana puolukkaisia keksitikkareita eli kekseistä tehtyjä cake popseja, mutta tällä kertaa ilman tikkaritikkuja - kaapista kun löytyi vain coctailtikkuja, eivätkä ne pysyneet menossa mukana ihan loppuvaiheeseen asti.

Puolukkapopsit
n. 16 kpl

250 g vaaleita keksejä
1.5 dl tuoreita puolukoita
100 g tuorejuustoa
2 rkl sokeria
250 g suklaata
15 g puolukkajauhetta

Murskaa keksit hienoksi jauheeksi (itse painelin keksit siivilän läpi, myös jollain koneella ne varmaan saa jauhettua). Puserra puolukoista hieman nestettä pois siivilässä ja soseuta tuorejuuston ja sokerin kanssa. Pilko pari riviä suklaata veitsellä rouheeksi. Sekoita keksimurska, tuorejuustotahna, sokeri ja suklaarouhe kulhossa ja muotoile palloiksi. Laita jääkaappiin jäähtymään ainakin pariksi tunniksi.

Sulata loppu suklaa esim. vesihauteessa ja kasta pallot suklaaseen. (Tikut ovat tässä avuksi, jos haluat niitä käyttää: kasta tikku ensin suklaaseen, työnnä pallon sisään ja laita hieman jähmettymään kylmään, jolloin tikku tarttuu hyvin palloon. Kasta pallo tämän jälkeen kokonaan suklaasulaan ja valuta ylimääräinen suklaa pois). Kasta pallo osittain vielä puolukkajauheeseen. Jähmetä jääkaapissa yön yli, samalla maut tasaantuvat. Jos pallot ovat tikkujen päässä, kannattaa ne tahriintumisen estämiseksi tökkiä pystyasentoon styroksilevyyn tms.

(Puolukkapopseista saa vegaanisia käyttämällä vegaanisia keksejä, soijatuorejuustoa ja maidotonta tummaa suklaata.)

IMG_5089

Pehmeä sisus, suklaakuori ja kirpeä marjajauhe olivat ihan oiva yhdistelmä. Raadin mielestä sopisivat mainiosti myös joulun kahvipöytään.

IMG_5093

Käsityörintamalla teemoina olivat mm. black on black...

IMG_5095

... viidellä letitys...

IMG_5098

... ja positiivinen turbaanihenkisyys.

IMG_5094

Tästä taas kohti seuraavaa tapaamista! Ja vielä terveisiä Ekille, joka ei päässyt paikalle!

9 kommenttia:

  1. Ihanat noi ekan kuvan monivärilapaset!

    VastaaPoista
  2. Hannan lapaset on huiput kyllä! Ja musta tuntuu, et voisin elää sienirisotolla ja puolukkapopseilla.

    Tytöt ootte kivoja!

    VastaaPoista
  3. No on todella huiput lapaset. Kadehdin kaikkia, jotka jaksavat värkätä siistejä kirjoneuleitä. Itse pystyn siihen kerran vuodessa hirveän kiroilun saattelemana ;-)
    Puolukkapopsit vaikuttaa todella hyvältä!

    VastaaPoista
  4. Puolukkapopsit oli kyllä melekosen hyviä ja puolukkajauhe kruunasi koko palluran makumaailman!

    VastaaPoista
  5. siis tuo puolukkajauhe ja tumma suklaa, ihan älyttömän hyvä yhistelmä. veikkaan alkavan suklaakauden hittiä.

    VastaaPoista
  6. Kyllä, pakko munkin on kantaa korteni kekoon popsien hekutuksessa. Woah! Hitti todellakin on syntynyt. Näitä joulupöytään.

    Ellu, mä en ole tajunnut että suklaakausi on jossain välissä ollut tauolla :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos terveisistä, ai että harmittaa että en ollut paikalla näkemässä teitä ja maistelemassa noita popseja!

    VastaaPoista
  8. Ooh, puolukkapopsit kuulostaa ja näyttää mahtavilta! Tekisiköhän noita vaikka jouluksi... :)

    VastaaPoista