tiistai 4. lokakuuta 2011

Kreikan meri, meri Kreikan


Pienehkön kesätauon jälkeen porukkamme oli jälleen ravintoloita testailemassa. Hieman vajaahkolla osallistujakunnalla, mutta kuitenkin.


Rantabulevardia.


Jokos nokkelimmat pokkelimmat hoksaa missä ollaan? Kyllä, Helsingin Kreikassa eli Hertsikassa. "Ravintolakerhon" kohteena oli tällä kertaa Thalassa. Hanna oli testannut paikan antimia aiemminkin ja muut olivat kuulleet muutoin huhuja.


Odotusleipää ja oliivitahnaa.


Alkupaloja valitessamme olimme hieman hämmennyksissämme, mutta onneksi avulias tarjoilija otti homman haltuun ja kertoi mitä kannattaa tilata. Tässä siis lajitelma koko porukan kesken jaettavaksi. Vaihtoehtona olisi ollut myös mereneläväisempi lautanen.


Halusin vielä lisäksi hummusta ja ehkä olisin halunnut vielä halloumijuustoakin, mutta kyllä  maha oli jo niin täynnä näiden jäljestä ja pääruuatkin olivat vielä tulossa, että ihan hyvä, ettei sitä tullut tilattua.


Hannan annos oli munokoisovuokaa riisilisukkeella. Oli ihan maukasta, maistoin minäkin.


Tässä minun lautasellani filotaikinakääreiset pinaattijuustokolmiot, potut ja ehkä juustokastike. Kyllähän suomalainen potusta tykkää ei siinä mitään, mutta ehkä vähän jännä yhdistelmä.


Jytiksen annos sisälsi katkarapuja ja arvio taisi kallistua positiivisen puolelle. Terkennuksia kommenttilootaan!


Paikan tunnelma oli merellisistä puitteista huolimatta hieman lounasmainen, eikä niinkään illanviettohenkinen. Ruokalistasta löytyi kuitenkin pikkujoulumenu, että kyllä varmasti meininkiä täynnä olevia illanviettoja on luvassa tulevile kuukausille. Palvelu oli miellyttävää ja alkupalalajitelma suositeltava.

5 kommenttia:

  1. Hyvän näköistä;tosin en ymmärrä miksi tuota kastiketta on laitettu myös filotaikinakolmioiden päälle...

    VastaaPoista
  2. Niinpä Yaelian! Jotenkin oli mielessä filotaikinan rapsakka pinta tilatessa.

    VastaaPoista
  3. Joo alkupaloja suosittelen minäkin mutta pääruoat olivat aika keskinkertaisia. Katkarapupaistos oli kyllä ihan hyvää mutta makuja olisin kaivannut enemmänkin. Olen törmännyt tähän muuten ennenkin kreikkalaisissa. Eli alkupaloja vaan, niitä piisaa listassa sen verran että hyvin riittää!

    VastaaPoista
  4. Mulle paikasta jäi keskinkertaista parempi fiilis. Palvelu oli hyvää, ruoka maistui ja seura oli tietysti ihan huippuluokkaa. Nyt kun muistelen, niin parempaa kreikkalaista ruokaa en oo Helsingissä syönyt.

    VastaaPoista
  5. Kun ekan kerran kävin, niin ruoka oli ehkä vähän parempaa, oikeastaan tosi hyvää. Nytkin se oli ihan hyvää, mutta ei superia. Mutta alkupalat valkannut sydämellinen ravintoloitsija enemmän kuin korvasi pienet puutteet!

    VastaaPoista