keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Espoon saaristossa

IMG_8194

Kesäloman alkajaisiksi toteutimme rouva ja herra Paun kanssa vuosikausia mielessä olleen Espoon saaristoveneristeilyn. Homman yksityiskohtainen ja pitkällinen suunnittelu toteutettiin huolellisesti siten, että eräänä sunnuntaiaamuna kahdeksan aikaan laitoin tekstiviestin paulle, että mites olis, ja pikaisen neuvonpidon jälkeen nousimme heti yhdeksän jälkeen bussiin. Homma oli muutenkin naurettavan helppoa, Isoon Vasikkasaareen menee Espoon Haukilahdesta ja Matinkylästä veneitä lähes jatkuvalla syötöllä, ja matkakin kestää Matinkylästä vaivaiset kymmenenen minuuttia. Oli ehkä hieman liioittelua suunnitella retkeä viitisentoista vuotta, kun perille pääsi kotoaan parin tunnin varoitusajalla?

IMG_8166 copy

Iso Vasikkasaari on Espoon ulkoilusaarista suurin ja parhaiten varusteltu. (Erityisesti vessoja oli hämmentävän tiheästi ja ne olivat tosi siistejä.) Vaunullisille tiedoksi että hyvin pääsee lykkimään vaunuja vaikka saaren ympäri. Varhainen lähtö kannatti: saarella oli vielä hyvinkin hiljaista ja pääsimme kiertelemään ja katselemaan rauhassa.

Kiersimme saaren lauttasatamasta katsottuna vastapäivään. Tähän oli selvä syy: näin saimme visiitin ravintola Gula Villaniin ajoitettua juuri lounasajaksi. Supersymppis keltainen puuhuvila oli loistava lounaspaikka: ruoka oli hyvää ja palvelu ystävällistä. Harvoin on tarjoilija-kokki ollut yhtä vilpittömän oloinen toivottaessaan uudestaankin tervetulleeksi - aion kyllä toteuttaa lupaukseni mennä!

Pictures6

Tässä taisi olla valkosipulisilakoita. Toisena annoksena jotenkin ovelasti maustettua punajuuri-vuohenjuustopastaa. Jälkiruokavaihtoehdot näyttivät herkullisilta listalla, harmitti ettei niille jäänyt aikaa.

IMG_8159

IMG_8160

Ison Vasikkasaaren pikaveneyhteyksien lisäksi Espoon ulkoilusaaria kiertää pitempi saaristoreitti, joka pysähtyy myös Isossa Vasikkasaaressa. Sulattelimme lounasta tällä pidemmällä reitillä seilaillen mukavasti pari tuntia saaristossa. Oli kiva nähdä muutkin ulkoilusaaret edes lauttalaiturista! Telttailu on sallittu monilla saarista, joten nyt voi paremmin suunnitella pidempiä saaristoretkiä.

IMG_8178

Lisätietoa:
Saaristoveneet
Saaristo-opas

2 kommenttia:

  1. Jee, oli kyllä tosi hyvä retki ja erityisen ylpeä oon meijän salamalähdöstä :) Että hetkeen kyllä tartuttiin. Yöpyminen saarilla vaikutti erittäin houkuttelevalta! Ja ravinteli oli tosiaan mitä mainioin!

    VastaaPoista
  2. lisätään toteutettavien retkien listalle. jos kerran vaunuillakin pääsee, niin ei oo sitäkään syytä jättää menemättä!

    VastaaPoista