tiistai 12. helmikuuta 2013

Kookoskermavaahtoa laskiaispullassa

Sainpahan syyn leipoa laskiaispullia, kun Jytis lupasi tulla niitä syömään. En ole mikään armoitettu pullanleipoja, vaan tuotokseni tuppaavat olemaan kuivakoita tapauksia. Nyt kuitenkin jostain syystä onnisti, kun perusmeiningillä kauramaitoon ja rypsiöljyyn tehdystä taikinasta kohosikin ihan hyvänlaisia vehnäsiä! Kelpasi ruveta suunnittelemaan täytteitä.


Mantelimassasta ja hillosta ei tarvitse keskustella, meikän pullissa on molempia. Mutta kermavaahdon halusin kokeilla tehdä tällä kertaa kookoskermasta. Vinkkejä olin saanut Chocochilistä ja Keittiökameleontilta. Siispä kookosmaitopurkki jääkaappiin (käytin Santa Marian luomumaitoa), ja jonkun tunnin päästä pohjasta auki. Valutin purkista pois nesteen ja kaavin kiinteän osan kulhoon, jossa vaahdotin sen ja ripsautin mukaan tomusokeria ja vaniljaa. Tuloksena aikamoisen herkullista kookoskermavaahtoa! Vaahtoa oli helppo pursottaa ja kuvittelisin sen sopivan myös kakun päälle mainiosti. Loistava lisä maidottomien kermavaahtojen valikoimaan!


Bonuksena tarjolla oli myös Kamomillan konditorian ohjeella tehtyjä Runebergin torttuja (muffinsseiksi paistettuna). Tiedetään, se päivä meni jo, mutta otetaan nyt sesongeista kaikki mahdollinen ilo irti...


Mainiota laskiaistiistaita kaikille!

6 kommenttia:

  1. Kookoskermavaahto onkin ihanaa! Ja muutkihn leipomuksen näyttävät herkullisilta!

    VastaaPoista
  2. Kookoskermavaahto, mikä mahti-idea! Taidankin mennä heti tsekkaamaan löytyisikö kaapista tölkki ja ottaa samalla pullat pakkasesta sulamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuolla suunnitelmalla ei voi mennä vikaan. toivottavasti kaapin sisältö ei pettänyt!

      Poista
  3. Tarvitaanko laskiaispullien leipomiseen joku syy ? ;-)

    Minunkin on pitänyt kokeilla tuota kookosvaahtoa, mutten vielä ole ehtinyt...

    VastaaPoista
  4. ihan mielettömän herkullisen näköisiä ja tuo kookoskermavaahto kuulostaa ihan taivaalliselta!!:)

    VastaaPoista