torstai 4. heinäkuuta 2013

Lipstikkapesto


Olenko jo hehkuttanut että olen vähän ihastunut? Lipstikkaan. Suhteemme alkoi tästä mainiosta kaalilaatikosta, ja sittemmin lipstikkaa on tullut tungettua kaikkiin mahdollisiin keittoihin ja patoihin. Tuo kasvisruokiin todella hyvää ryhtiä.

Pestoa en olisi ikinä tajunnut siitä tehdä, onneksi Kaikki äitini reseptit -blogin Nannalla on parempi mielikuvitus:

Lipstikkapesto

n. 3 dl lipstikanlehtiä
2 valkosipulinkynttä
0,5 dl pinjansiemeniä (käytin kuorittuja manteleita)
0,5 dl parmesania
1dl hyvää oliiviöljyä
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa, mustapippuria

Sitten vaan kaikki sauvasekottimella sekaisin sur rur.

Maku on vahva, mutta sopii esimerkiksi paistettujen kasvisten ja halloumin kanssa loistavasti. Itse ajattelin pakastaa pestoa ja käyttää myös keittoihin myöhemmin. Niin ja voisin kuvitella että kalan kanssa tää toimisi myös.



Sain ystävän kasvimaalta kunnon saunavihtamaisen puskan lipstikkaa, kuivatusoperaatio käynnissä, talvi pelastettu.

5 kommenttia:

  1. Minä jo mietinkin, mitä tekisin lipstikasta, jota minulla on nyt ensimmäistä kertaa kasvimaallani. Tätä minä teen! Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  2. Erittäin hyvä idea! Minäkin tuskailin mitä lopusta lipstikasta tekisi. Tänä kesänä olen tutustunut myös lipstikkakeittoon, joka on myös erittäin herkullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keitto on hyvä kanssa joo, ja jos vielä jää niin testaa tuo kaalilaatikkokin, yllättävän hyvä.

      Poista
  3. Kylillä tätä kehuttiin, kaverit olivat testanneet. Meidänkin kaupunkipihakasvimaalla kasvaa lipstikkaa, joten kokeiltua tulee. Toivottavasti!

    VastaaPoista