sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Sinistä, sinistä

Suhteeni siniseen on ristiriitainen. Teini-iässä vetäisin väristä överit: kaiken, siis aivan kaiken piti olla sinistä eri sävyissä. Lukioiässä lempipaitani oli kirppikseltä löydetty tummansininen plyysipaita, jota pidin arkena ja juhlana, kaverinaan ylisuuret miesten puvunhousut. (Uh huh.) Parinkympin tietämillä sanoin siniselle ei kiitos, ja sillä tiellä on pysytty tähän saakka.

Mutta nyt tuo sininen on vaaninut salakavalasti tiensä takaisin, eikä näytä ollenkaan pahalta. Syön nykyään mieluummin Fazerin sinistä kuin punaista, haaveilen ah, niin ihanasta Arabian tuokiosta ja kaiken lisäksi tein Wurmin sinisestä langasta. Mitähän seuraavaksi? Alan varmaan tykätä lohenpunaisesta ja persikan sävystä!


Jostain syystä tietokoneemme tökkii, enkä saa lisättyä kuvatekstejä. Fazerin sininen ei varmaan kaipaa kuvaa, mutta tässä muutama ihana Tuokio. Juuri oikean sinisiä. Kelpuuttaisin keittiööni!

Wurm on oikein kiva myssykkä ja kaksinkertaisen reunansa ansiosta myös napakka ja lämmin. Tein myssyn Cascaden Heritage-langasta, mikä on paksumpi lanka kuin alkuperäisessä ohjeessa suositellaan. Silmukoita mulla oli muistaakseni 80 ja puikot 4,5 mm. Tällainen tuli.


Tykkään!

Astiakuva: Arabia

11 kommenttia:

  1. mulla on wurm seuraavana tämän-aion-neuloa -listalla! ja nyt oon vielä tyytyväisempi, että on, koska sun wurm on niin hieno, että onhan tuollainen saatava.

    ja noi astiat näyttää jumalaisilta, tosi.

    VastaaPoista
  2. Itse en ole vielä päässyt kunnolla yli teini-iän sinisestä kaudesta, jolloin todennäköisesti näytin vanhemman puoleiselta verotoimiston virkailijalta. Vasta ihan varovasti harjoittelen sinisen uudestaan löytämistä.

    Muilla sininen sen sijaan alkaa näyttää jo oikein kivalta. Sinunkin wurmisi on todella hieno ja raikkaan värinen.

    VastaaPoista
  3. Liina: Kiitos! Ja tee ihmeessä. Jostain luin, et jos ei jaksa neuloa noita nurjia kierroksia, niin voi vaan vaihtaa hetkeksi neulomissuuntaa. En uskaltanut kokeilla, mutta ehkä toimisi..?

    suolaahunajaa: Onkohan teini-iän sininen kausi yleisempikin ilmiö, heh? Ja mistä kummasta se kumpuaa, kysyn vain. Totuttele varovasti. Kiitos vain, tykkään tosi paljon tuosta langan väristä.

    VastaaPoista
  4. Ihana myssy! Ja ihana väri (nimim. tummansininen kausi menossa myös). Kannattaa kokeilla myös lohenpunaista, se on oikeasti kaunis. Persikanvärinen sen sijaan saa mun puolesta yhä hautautua 80-luvulle.

    VastaaPoista
  5. Olen myös ihaillut noita 24h astioita. Aikaisemmista sinisistä ja vihreistä en oikein välittänyt, kun niiden pinta oli samaa kuin olisi kynsiä vedellyt liitutaulua pitkin. Valkoisia kiiltäviä meiltä kyllä löytyy. Tuo kannu on pakko saada.

    Kaunis myssy!

    VastaaPoista
  6. mua ei nurjat kerrokset pelota :D (varmaan kiroan itseäni tästä uhkarohkeudesta myöhemmin, tulee muistinmenetys ja unohdan nurjan silmukan tai jotain) mutta kyllä se varmaan toimiikin - tein kerran kämmekkäisiin peukalonaukot niin, että muutin kierrossuuntaa sopivassa paikassa muutaman kerroksen ajan (silloin tietenkin välillä piti tehdä nurjia kerroksia. plus, että tarkoituksena oli tehdä reikä, mitä tässä pitää ehkä varoa.)

    VastaaPoista
  7. Maija: Sun sininen villatakki onkin tosi hieno! Lohenpunainen, jaiks. Mä mietin vielä, heh.

    Tytti: Sama juttu - niistä sinisistä ja vihreistä en oo perustanu juurikin niiden karmaisevan pinnan takia. Mutta nyt nämä, oijoi! Ja sopivat tietty niiden valkoisten kans hyvin yhteen.

    Liina: Nurjat menee kyllä vaihteluna ok. En ole mikään pitsikuvioiden neuloja (haluaisin kyllä) ja vaikeat ohjeet ahdistavat. Tuo peukalojuttuki kuulosti vähä haastavalta. Mutta hyvä jos toimi! Reikiä kannattaa juu ehkä tässä mallissa välttää.

    VastaaPoista
  8. Ihan älyttömän hieno myssy!

    Ja jep, aivan sama juttu tuon sinisen kanssa. Nyt taas toimii, varsinkin petroolinsininen ja sen sävyt. Me like.

    VastaaPoista
  9. Sininen on kaunis väri, mutta itse en ole sitä koskaan osannut käyttää, johtuneeko tuo sitten kylmänkalpeasta ihostani vai mistä. Tyttärelle olen ostanut jonnin verran sinistä ja nyt lankakassista löytyy keriä, joissa on hitusen sinertävää fuksian ja violetin joukossa. Kaunis malli tuossa myssyssä, tulee jotenkin mieleen oman mummun mustavalkoiset valokuvat sieltä jostakin 40-luvulta.

    Mutta hei, siis sinä kauttaaltaan sinisissä!? Ja housuissa!? Vaadin kuvia todistusaineistoksi. ;)

    VastaaPoista
  10. Jytis: Teepä samanlainen!

    Sannis: Ha ha, no housut (kyllä!) oli useimmiten muuta väriä, paitsi jos olivat farkut tai sammarit. Ou mai gaad, toivottavasti tuolta ajalta ei liiemmin ole kuvamuistoja. Tai ainakaan mä en niitä aio näyttää!

    VastaaPoista
  11. siis mistä se sininen kausi oikeen tuli? mullakin kesti lukioikäisestä vielä pari vuotta eteenpäin. ja sama kehityskulku muutenkin: moneen vuoteen en sietänyt sinistä ollenkaan, nyt näyttää taas hyvältä. joten ihanan pipon teit!

    VastaaPoista