keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Pienimmäisen pääsiäispaita

Lankakorista löytyi muutama kerä kirkkaankeltaista Alban luomupuuvillalankaa, ja rupesin visioimaan siitä vauvan kevätpaitaa. Visioin myös samalla sitä, miten vähän neulomiseen on aikaa (voisin toki syyttää ajan vähyydestä lasta, mutta todellinen syy taitaa olla Hannan lainaamat Wiren dvd:t... niitä katsoessa ei vaan pysty tikkuamaan), joten päätin vetää kaikki mahdolliset mutkat suoriksi. Ja kas, syntyy se paita suorasta pötköstäkin. 


Tein paitaa pyöröneuleena kainaloihin asti ja jatkoin siitä sileänä neuleena ylöspäin. Yläreunaan tein joustinneuletta ja jätin reunan suoraksi. Hihoissa sentään leventelin reunoissa, että tuli sopivan malliset. Vähän jäivät lyhyiksi, mutta ei se ehkä näin kevätsäillä haittaa. Sitten vain kursin osat yhteen. Kauluksen joustinneule-osan kiinnitin reunoista päällekäin, jolloin siitä tuli sopivan joustava ja vauvan pään yli hyvin sujahtava, mutta kuitenkin päällä pysyvä. Valmista!

Joku olisi voinut pestä paidan ennen kuvaamista, josko se olisi vähän tasoittanut epätasaista neulejälkeä. Joku olisi myös voinut siirtää tuon sotkuisen lankakorin nurkasta kuvaamisen ajaksi...
 Nyt sitten sitä kevättä tännekin, kiitos. Valmiina ollaan.

13 kommenttia:

  1. Kivan värinen villapaita ja ihana hämmästynyt suu ekassa kuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, väri on kyllä kiva. ja vauva taitaa hämmästellä sitä, että minä sain jonkun käsityön oikeasti valmiiksikin!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. kiitti! malli oli kyllä maailman helpoin. seuraavan voisin tehdä villalangasta. mahdollisesti tosin itselleni :)

      Poista
  3. Hieno kaulus! Ja noi kattihousut! Pienille ihmisille kyllä sopii kaikki värit ja kuosit. Epistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mutta säähän oot jytis aika pieni ihminen esimerkiksi muhun verrattuna. että kuosia ja väriä päälle vaan! (nuo housut on munkin lempparit.)

      Poista
  4. Ihana! Sitruunankeltainenhan on vallan trendivärikin. Haaste Herkulle ja Koukulle: väriä ja kuoseja niskaan, mustat koltut nurkkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei meillähän on raisun, jytiksen ja hannan kanssa ollut suunnitteilla keväinen kolttutehdas - voidaan sopia, että panostetaan kuoseihin. toivottavasti sääkin pääset mukaan, tai sitten me tehtaillaan sulle yllätyskuosikolttu!

      Poista
  5. Ihana paita ja suloinen pikkuinen :-)

    VastaaPoista
  6. On muuten totta, että loistavaa The Wirea katsellessa neulominen ei onnistu kun juonesta tippuu muuten heti kärryiltä. Mutta hienon neuleen olet silti saanut aikaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tämän paidan pelastus taisi olla se, kun kakkoskausi oli jo katottu (voi sobotkaa, miten kävi!) ja kolmosta ooteltiin lainaan. kärryiltä tippuu kyllä wireä katellessa yllättävän nopeasti, varsinkin kun ottaa huomioon, miten siinä edetään kuitenkin aika hitaasti! ehdottomasti ei onnistu käsitöiden teko samalla.

      Poista