maanantai 6. toukokuuta 2013

Terveiset Lontoosta!


Siellä se virtaa, Thames. Kävin tuossa ennen vappua pitkästä aikaa Lontoossa ja mulla oli muutama tavoite. Ensimmäinen oli fish and chips.


Ei pettänyt. Annos löytyi Borough Marketilta. Mainio ruokatori.




Olis siellä ollut ruisleipääkin. Kuulemma trendikästä sielläpäin.


Toinen tavoite oli juoda Pimm'siä. Ja sehän vasta olikin hyvää. Vähän niinkuin siman makuista likööriä, jota jatketaan sitruunalimulla. Kannuun juoman lisäksi mansikoita, kurkku-, sitruuna- ja appelsiinipaloja. Täydellinen kesäjuoma.



Ja tämä kannu nautittiin Broadway Marketilla. Hauska ruokatori tämäkin, myös second-hand vaatteita, levyjä ja muuta. Mutta pääasiassa ruokaa.


Siellä söin The Veggie Tablen hirmuisen hyvän vegeburgerin.

 

Kolmas tavoite oli päästä katsomaan jalkapalloa. Sitä löytyi Leyton Orientin kotistadionilta. Ja siellä huudettiin kohteliaalla brittiaksentilla tuomarille näkemyksiä pelin kulusta.


Ja tulihan Lontoossa pari oluttakin juotua. Kun niitä pubeja oli kaikkialla.


Se oli muuten aika koomisen näköistä kun pukumiehet parveilivat tuoppiensa kanssa pubien edustoilla.



 On mulla yksi ravintolasuosituskin. Cinnamon Kitchen, löytyy Sohosta ja Citystä, varsin laadukas aasialainen. Hyvät raaka-aineet, erinomaisia makuja, kehuttiin kilpaa.


Ja hei iiiik, tonne ne muuttaa! Prinssi William ja herttuatar ja vauva. Siinä edessä oli kyltti että ei saa ottaa kuvaa. Pakkohan se oli.


Pitäisi käydä useammin, sangen mukava kaupunki tuo Lontoo. Siellä seikkaili justiinsa myös Kulinaarimurulan Jaana, jonka blogista löytyy paljon lisää hyviä ravintolavinkkejä.


Yksi tavoite vaan jäi toteuttamatta: kello viiden tee. Mutta onpahan hyvä syy mennä sitten uudestaan.


8 kommenttia:

  1. Oh, skonssit, clotted cream ja mansikkahillo... niitä ilman en minä suostuisi Englannista lähtemään...
    On tuo FIsh and chips myös ihanaa ja Borough Marketille haluaisin minäkin päästä. Viime vuonna oli kaikki kolme muksua mukana, joten jätin suosiolla väliin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ymmärrän, aika vilkas paikka! Voi skonssit..

      Poista
  2. Mä kävin viimeks afternoon tealla, mutten kello viideltä. Ihanaa fiilistelyä tää postaus, mä meen kesäkuun alussa taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin afternoon tea! En itseasiassa tiedä mikä niiden ero on mutta haluan molemmat :) Onnekas, maistuvaa matkaa!

      Poista
  3. Vau mitä kuvia! Nostipahan taas matkakuumetta. ;)

    VastaaPoista