keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku 4: Koristeklassikko

Suikaleista punottu sydän! Ala-asteen paperiaskarteluklassikko. (Nykyisin se on kai alakoulu. Muistan kuinka noloa ennen oli kun aikuiset puhui kansakoulusta. Nyt olen itse samassa jamassa.)

IMG_0677

Koristeklassikko juolahti mieleen kivoja vanhanaikaisia kuusenkoristeita miettiessäni. Simppeleimmillään sydän punotaan suoriksi leikatuista suikaleista (kuten yllä). Malli leikataan kahtia taitetun suorakaiteen muotoisen huopa-/paperikaistaleen alaosaan, yläosa jätetään kokonaiseksi sydämen pyöriötä varten. Tämän jälkeen punotaan suikaleita ristiin siten että eriväriset suikaleet kulkevat vuorotellen toistensa sisästä (jos työvaihekuvaus jätti toivomisen varaa, kuvitusta alempana).

Testasin erilaisten mallien pujottelua sekä paperilla että askarteluhuovalla, ja täytyy sanoa että jälkimmäinen on materiaalina huomattavasti vähemmän hermoja raastavaa; kun oli ensin varttitunnin ähertänyt paperisuikaleita ristiin rastiin niin ehkä vähän otti pannuun kun viimeisen liitoksen kohdalla suikaleet sitten repeytyivät.

IMG_0669

Apuna voi käyttää viivotinta ja ruutupaperia. Piirrä mallikuvio huovasta taitetulle kaistaleelle (taitekohta alaspäin). Tämän jälkeen leikkaus suikaleiksi, sama toiselle (eriväriselle) kaistaleella, kääntö oikeinpäin niin että piirrokset jäävät nurjalle ja pujotus. Lopuksi pyöristetään sydämen yläosat.

IMG_0665

IMG_0666

IMG_0667

Tässä vielä muutama mallipiirros, inspiraatiota haettu ainakin täältä ja täältä.

IMG_0643

IMG_0645

9 kommenttia:

  1. Vitsit, onpa hienot noi kuvioinnit! En ollutkaan tajunnut, että semmosiakin voi tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mullakin aukesi uusi maailma noiden kuviointien myötä!

      Poista
  2. Tosi hienoja!
    Olen myöskin tiedostanut tämän nolon alakouluongelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritän sinnikkäästi muistaa sanoa alakoulu alakoululaisille puhuessani mutta se on niin vaikeaa. Ala- ja yläaste, tulkaa takaisin!

      Poista
  3. Kauniita ovat, taidan kokeilla itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilehan, netistä löytyy kivoja leikkelyohjeita! "Danish heart" tuntui olevan nimi englanniksi jos googlailee.

      Poista
  4. Mä aion alkaa käyttämään kansakoulu-termiä tästä päivästä eteenpäin, siinä on sitä samaa mahtavaa nostalgiaa kun näissä sydämissä!

    VastaaPoista
  5. Missä vaiheessa ala-aste on muuttunut alakouluksi? :O Makeita syrämmiä kummiski!

    VastaaPoista
  6. No nyt on klassikko! Pelkään, et mulla menis hermo suikaleiden kanssa, mutta ehkä uskallan silti yrittää.

    VastaaPoista