maanantai 30. tammikuuta 2012

Peppi Pitkätossun huivi II

Ihanan Maijan blogista löytyi varsin säpäkkä ja pirteä huivi. Väri-ilottelusta innostuneena pistin oitis omankin puikoille. Ja nimenkin nyysin Maijalta. Tällainen tuli.

Lankaahan mulle on kertynyt aika paljon, mutta tämän huivin värit yllättivät kyllä itsenikin. Nykyään ostan useimmiten vähän hillitympiä värejä, kröhöm. Näistä suurin osa taitaa olla jostain 2000-luvun alkupuolelta, ja niitä on muutettu jo moneen kertaan. Nyt nämä löytyivät verkkovaraston uumenista. Ei hassumpaa, sanon mä!

Oli kiva neuloa paitsi eri värejä, myös erilaisia pintoja. Tein ainaoikean lisäksi joustinneuletta, helmineuletta ja Maijalta opittua pintaneuletta.
 Joudumme lähtemään putkiremontin alta evakkoon. Väliaikaiskoti on ihan jees, mutta siellä ei ole uunia! Jos siis minusta ei kuulu mitään ennen kesää, olen vaipunut putkiremontin ja uunittomuuden taakan alle. Muuttokuormastakin yritetään tehdä mahdollisimman pieni, joten langat jäänevät kotiin odottamaan. Oi joi! Onneksi muut Herkun ja koukun pimut tykittävät postauksia, eikö vaan?

5 kommenttia:

  1. Oioi, hieno! Värit on just passelit, ja ihanaa, että meikäläisestä oli inspiraatioksi. :)

    VastaaPoista
  2. Todella pirteä huivi:)
    Olin ite viime kesänä evakossa kylpyhuoneremontin takia ja langat oli ihan pakko saada mahtumaan kuormaan mukaan...

    VastaaPoista
  3. Nova Melina: joo ei voi muuta väittää!

    Maija: no milloinpa susta ei olis?! Kiitos!

    Katja: nii-in, ehkä jopa liian pirteä. Hakeuduin tänään harmaaan huivin välittömään läheisyyteen. Ei väri-iloa sentään joka päivä! Ja joo-o, pakkasin jo lankaa ja Jämälangasta-kirjan, hih.

    KahviKaneli: kiitos! Hieman epätyypillinen minulle, mutta totuttelen.

    VastaaPoista