sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Simppeli mutta hyvä linssikeitto

Nyt taitaa olla se aika juhlapyhistä, kun siirrytään pikkuhiljaa arkiruuan pariin. Tässä yksi yksinkertainen, mutta varsin hyvä keitto, joka valmistuu melkein itsestään. Meillä tehdään tätä lähes viikoittain, ja se maistuu myös taaperolle (yleensä maustan keiton tujummin siinä vaiheessa kun olen ottanut lapselle oman annoksen syrjään). Alun perin tätä tarjosi ystäväni. Kiitos vain vinkistä S!



Ohje löytyy Hesarin Ruoka-sivulta. Omasta versiosta jätän kanafileet pois. Lautaselle kannattaa lisätä myös lusikallinen partaäijää, se kruunaa sopan!

Linssi-tomaattikeitto (kattilallinen)

1-2 sipulia
1 valkosipulinkynsi
3 porkkanaa
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl punaista currytahnaa
500 g tomaattimurskaa
1/2 l vettä (tätä kannattaa lisäillä tarpeen mukaan)
2-3 dl punaisia linssejä
500 g kookosmaitoa
suolaa ja mustapippuria
tuoretta korianteria (tai persiljaa tai krutonkeja tai sipulirouhetta tai mitä nyt sattuu keksimäänkään)

Kuori sipulit ja porkkanat. Leikkaa sipuli lohkoiksi, viipaloi valkosipuli ja porkkanat. Kuullota sipuleita ja porkkanoita hetki öljyssä. Lisää currytahna ja jatka kuullottamista. Lisää tomaattimurska ja vesi. Huuhtele linssit siivilässä ja lisää ne kattilaan. Keitä puoli tuntia. Lisää kookosmaito ja kiehauta. Tarkista maku. Viimeistele keitto esimerkiksi tuoreella korianterilla.

Vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi kävin läpi lankavarastoja. Uijui, kuinka monta keskeneräistä juttua löysinkään! Mulla on paha tapa aloittaa joku projekti innokkaasti, mutta kyllästyä siihen aika pian - ja aloittaa joku toinen. Laatikoista löytyi parittomia lapasia, villasukkia, kaulahuivin ja villatakin alkuja... Uuden vuoden lupauksissakin olen huono, mutta jos nyt yrittäisin saattaa noita projekteja loppuun.


Tämä kaipaa ainakin kärkeä ja toista paria. Lähipiiriin on taas pullahtanut ihana vauva!

Riemukasta uutta vuotta kaikille!


15 kommenttia:

  1. hyvältä vaikuttaa! tein itse vähän vastaavaa jotakuinkin omasta päästä - toimi kuin häkä.

    jättäisin kyllä tiput kattilasta itsekin pois - oma, yhä jatkuva tavoite tällekin vuodelle on vähentää lihan osuutta ruokavaliosta entisestään.

    VastaaPoista
  2. Onpa mahtavan näköinen keitto!

    Samaa lankakorin siivousta tein itsekin, ja kyllä sieltä pohjalta löytyi hämmentävän monta keskeneräistä työtä...

    VastaaPoista
  3. Liina: itse säveltäminen on kunnioitettavaa!mä aina tarviin jonkun ohjeen. No, tosin keittoja tulee joskus sävellettyäkin. Ja erinomainen tavoite! (Mulla onnistunut vuodesta -98.)

    Suolaajahunajaa: suosittelen maistamaan! Ja tehdäänpä tänä vuonna ne työt loppuun! (Jep.)

    VastaaPoista
  4. Linssikeittoa onkin tehnyt pitkään mieli, en ole tainnut koskaan testata! Kunnioitettavaa että olet saanut lapsenkin syömään tällaista evästä :)

    VastaaPoista
  5. Nam! Keittojen rakastajana voin hymyillen suositella tätä -helppo ja makoisa keitto!

    VastaaPoista
  6. Sokerikorppu: nyt testaamaan! Yksivuotias syö reippasti kaikkea, mutta ainakin sukulaislapsosten tarjoaman tiedon perusteella stoppi on tulossa parin vuoden päästä. Sitä odotellessa ;)

    Anonyymi: jee!

    VastaaPoista
  7. kyllä se linssikeitto meilläkin arkisin melkeen kerran viikossa porisee, viimeksi eilen. yleensä keittoon menee sitä mitä kaapista sattuu löytymään, mutta tämä reseptikin kyllä vallan houkuttelee kokeilemaan!

    VastaaPoista
  8. Kokeilin ohjetta ja oli makoisaa, riittipä siitä vielä eväspurtavaa töihinkin kahdelle hengelle kahdeksi päiväksi :).

    VastaaPoista
  9. Pelastit minut näkemästä huomenna nälkää! Kaikki muut paitsi kookosmaito ja currytahna löytyvät kotoa, mutta enköhän keksi muuta, vähän kermaa ja tavallista currya.

    Kiitos!

    VastaaPoista
  10. Ellu: oon tosi huono varioimaan ohjeita, joten alko kiinnostaa, et mitä kaikkea kaapista löytyvää linssikeittoon voisi laittaa? Muuta kuin sipulia ja porkkanoita ja ehkä tomaattia?

    Neppisleppis: joo tuosta määrästä riittää kyllä evääksikin :)

    Metsätonttu: ollos hyvä vaan! Kuulostaa aivan mainiolta sinunkin sovelluksesi.

    VastaaPoista
  11. no ei meilläkään nyt järin innovatiivisia olla, mutta keittoon voi sujahtaa esimerkiksi vaikka paprikaa, perunaa, purjoa tai papuja. ja tomaatti tietty käy missä muodossa hyvänsä!

    VastaaPoista
  12. Kuule Heta, meilläkin porisee tämä keitto tulella muutaman kerran kuussa, mutta en ole saanut tirrinkäistä syömään sitä. Tein eilen niin, että pehmensin makua turkkilaisella jugurtilla ja hurautin kasvisversion keitosta sauvasekoittimella tasaiseksi. Ei tuo vieläkään sitä kaksin käsin mättänyt, mutta menipähän useampi lusikallinen alas toisin kuin aikaisemmin.

    VastaaPoista
  13. Tuo keitto oli ihanaa! Olen päättänyt ruveta ilmastovegeksi, ihan vain pienentääkseni hiilijalanjälkeäni ja uudet hyvät kasvisruokaohjeet ovat hakusessa. Tässä yksi ehdottomasti ylöskirjoitettava ohje. Pitääpä selailla blogiasi, siltä löytynee muutama lisää. Voitko suositella muita erityisen hyväksi havaitsemiasi ohjeita? Itse muuten jätin tosta keitosta kookosmaidon pois ja oli silti superhyvää.

    VastaaPoista
  14. Sannis, ehkä teillä on vaan joku vaihe menossa, ja kohta maistuu taas soppa jälkikasvulle paremmin. Toivotaan niin! Meillä alas menee toistaiseksi kaikki, sushia myöten.

    Ilona: kivaa kuulla! Tsemppiä projektiisi, hyvältä kuulostaa. Täällä blogissa on kasvisreseptejä vaikka kuinka ja paljon, selaa ihmeessä. Tää on tällainen kollektiiviblogi: meitä on kuusi kirjoittajaa...

    VastaaPoista