sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulukalenterin luukku 2: rosmariinikeksit


Joulukuu, herkkukuu!

Erityisesti tykkään glögikaudesta, ja kaikesta siitä mitä glögille voi kehitellä kaveriksi. Kaikennäköisiä cocktailpaloja, juustohommia, keksejä. Naposteltavaa!
 
Jo aiemmin hehkutin vasta julkaistua Pipsan keittiössä -keittokirjaa ja samasta opuksesta on nämäkin ihanuudet peräisin. Yrttinen keksi sopii glögin kanssa älyttömän hyvin.  Kauniitakin ovat. Jos harrastaa ruokalahjoja/-tervehdyksiä joulunaikaan niin kannattaa pitää nämä mielessä. Ja tosiaan, käsi käy keksipurkilla koko ajan, eli maistuu kyllä ihan ilman glögiäkin.


Rosmariinikeksit
(ohje: Pipsan keittiössä, sivu 157.)

100g pehmeää voita
1 dl fariinisokeria
2 rl tuoretta rosmariinia (pari vartta)
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelilastuja (jätin pois kun oli allergikko kylässä)
(1 rkl vettä)

Sekoita voi ja sokeri vatkaimella. Silppua rosmariini ja sekoita jauhoihin (lisää myös mantelilastut). Sekoita jauhoseos voiseokseen ja vatkaa kunnes taikina on tasaista. Lisää tarvittaessa 1 rkl vettä.

Siirrä taikina jääkaappiin lepäämään noin tunniksi (jos on pidempään, kääri kelmuun). Lämmitä uuni 175-asteiseksi. Kauli taikina noin sentin paksuiseksi levyksi ja painele piparimuotilla keksejä. Mulla taikina hieman mureni, joten puolet taikinasta tein siten että otin pieniä palloja jotka vaan litistin käsien välissä, hyviä tuli niinkin. Paista uunissa 10-15 minuuttia.


Ja juu, tiedostan että tämä herkkukuu ei ole yhtä kuin painonhallintakuu ja aina sanotaan ettei saa napostella. Noh, mä olen taas sitä mieltä että kohtuullinen napostelu on mielenterveyttä edistävä seikka. Ja kostona pimeydelle, joulukuussa jos joskus, sitä tulee harrastaa. Eli keksipurkkia kohti!

8 kommenttia:

  1. Minä ainakin otan mieluummin pari lisäkiloa kuin kiukkuisen mielen :-) (Kysyin mieheltä - oli samaa mieltä)

    Herkullinen resepti !

    VastaaPoista
  2. Mäkin oon rakastunut tähän kirjaan! Paras keittokirja mitä on jopa vuosiin julkaistu.
    Tarkoitus on tehdä lahjoiksi pieniä herkkukoreja, nämä keksit pääsevät mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama! Symppis kirja ja helppoja, kekseliäitä reseptejä. Ah, herkkukori on kyllä aina hyvä lahja! Ja sit tää kirja myös.

      Poista
  3. mää aattelin otsikosta automaattisesti, että kyseessä on suolaiset keksit. mutta ei! jännittävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo tää vähän niinku kikkailee suolaisen ja makea välimaastossa mutta kyllä lopputulos makea on. Fariinisokeri toimii muuten mahtavasti kekseissä, enpä ole aiemmin käyttänyt.

      Poista
  4. Testaukseen menee! Toivottavasti on tosi pahoja, ettei tule syötyä paljoa.

    VastaaPoista