maanantai 25. maaliskuuta 2013

Lämmin punajuuri-tofusalaatti ja mainio pesto


Sen verran kylmä vielä tuolla ulkona, että lämmintä ruokaa on saatava. Vaikka se olisi salaattia. Punajuuren ja tofun yhdistelmän olen havainnut ennenkin hyväksi, siksi päädyinkin testaamaan tätä Chocochilin reseptiä.

Maukas, todella maukas. Tykkään näistä ohjeista missä on vaan muutama raaka-aine. Ei liikaa hässäkkää. Ja koko homman paras yllättäjä oli tuo paahdetuista auringonkukan siemenistä tehty pesto. Mahtava se paahteinen maku! Sopisi niin salaattiin kuin pastaan tai leivän päälle. Uusi kastikesuosikkini, ehdottomasti.




Lämmin punajuuri-savutofusalaatti (kahdelle)

n. 600 g punajuuria
oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria
1 pkt kylmäsavustettua tofua
2 rkl oliiviöljyä
0,5 tl savupaprikajauhetta
1 puntti rucolaa

kourallinen saksanpähkinöitä (käytin niitä paahdettuja siemeniä)

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori ja kuutioi punajuuret. Levitä punajuuret uunipellille ja valuta päälle oliiviöljyä. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista punajuuria 30-45 minuuttia tai kunnes ne ovat läpikotaisin pehmeitä. Kypsymisaika vaihtelee sen mukaan, kuinka isoja palat ovat.

Kun punajuuret ovat lähes kypsiä, kuutioi savutofu. Kuumenna pannulla öljy ja lisää joukkoon savupaprikajauhe. Lisää tofukuutiot pannulle ja paista, kunnes niissä on kaunis ruskea pinta. Kokoa salaatti lautaselle. Tarjoile peston kanssa.



Auringonkukansiemen-persiljapesto

1 ruukku persiljaa
0,5 dl paahdettuja auringonkukansiemeniä 
n. 1,5 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
suolaa

Noita auringonkukansiemeniä saa ilmeisesti ostettua valmiiksi paahdettuina, mutta paahdoin itse, siihen ei kauaa mene aikaa. Kuivalla pannulla, kunnes saavat väriä. Soseuta kaikki aineet sauvasekoittimella. Lisää suolaa ja öljyä maun mukaan. Tätä kyllä suosittelen lämpimästi testaamaan!

Reseptit siis napattu Chocochilistä.

6 kommenttia:

  1. Tuo pesto menee heti kokeiluun! Kiitos inspiksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, niiaan Chocohilin suuntaan itsekkin :) Varsinkin kun paahtaa ne siement itse ja survaisee peston siten että siemenet ovat vielä lämpimiä niin aijai!

      Poista
  2. hyvä oivallus käyttää savustettua tofua fetajuuston tavalla sen punajuuren kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toimii tosi hyvin ja näin saa ateriasta myös vegaanisen. Mutta molempi hyvä!

      Poista
  3. Kiva pestoidea :) itsellä on suosikkina nyt perinteinen basilikapesto auringonkukansiemenillä, sopii pähkinäallergiselle miehellekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pitää testata basilikalla myös. Ilakoin tästä reseptistä just pähkinäallergikkokaverilleni, vein myös maistiaiset ja sitten muistin että hänhän oli allerginen myös persiljalle.. Eli basilikaversio testiin!

      Poista