maanantai 22. huhtikuuta 2013

Seesamiporkkanat


Toi otsikko itseasiassa kertoo koko reseptin. 

Mutta jos nyt pari sanaa silti. Porkkana ja seesam maistuvat hyvältä yhdessä. Tämän olen todennut ennenkin. Tuli mieleen että porkkanakakku seesaminsiemenillä/tahinilla, voisi olla aika hyvä myös. Niin ja paistoin allaolevalla metodilla myös herkkusieniä, hyvin sopivat nekin yhteen. Nopeaa ja helppoa, kaiken lisäksi. Seesamiporkkanoita suosittelen lisukkeeksi, salaattiin laitettavaksi tai pitaleivän sisään. Ja jälkiruoaksi hammastikkuja.

Seesamiporkkanat
(Resepti: Kasvis -ravinto, elämäntapa. Vuodelta 1985)

7 iso porkkanaa
2-3 dl seesaminsiemeniä
öljyä

Paahda seesaminsiemeniä kuivalla pannulla, kunnes saavat väriä. Siirrä lautaselle odottamaan. Viipaloi porkkanat muutaman sentin paloiksi tai leikkaa tikuiksi. Kypsennä niitä pannussa öljyssä noin 15 minuuttia sekoitellen. Kun porkkanat ovat napakoita mutta kypsiä, sekoita siemenet joukkoon ja tarjoile.



4 kommenttia:

  1. Seesamiporkkanat on kyllä tosi hyviä! Tää aika on vaan ikävä, ku kotimaisia porkkanoita ei tahdo enää löytää. Uutta satoa odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta. Just söin jotain italialaisia luomuporkkanoita jotka eivät maistuneet yhtään miltään. Yhhyh. Mutta pian, pian.

      Poista
  2. mää nään tässä vaan yhden ongelman: seittemän porkkanan pilkkomisen. siinähän menee koko päivä! ehkä tää on sen arvoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, aina voi myös viipaloida! Mutta kyllä, sanoisin että on jokaisen minuutin arvoinen uhraus.

      Poista