lauantai 7. maaliskuuta 2009

Falafelit, pinaatti-ohra, raita ja chapatit!

Tämä ateriakokonaisuus sai alkunsa siitä että en ole koskaan tehnyt falafeleja. Upporasvassa paistaminen on ollut vieras ajatus, mutta löysin Joka tyypin ruokakirjasta (yllättävän hyvä kirja muuten!) reseptin, jossa falafelit tehdään uunissa ja sitä sitten testaamaan. Kaveriksi syntyi kaikenlaisia lisukkeita!


Falafelit (n.15 pyörykkää)
1 prk kikherneitä
1 valkosipulin kynsi
1 pieni sipuli
1/2 ruukku persilijaa
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 tl jeeraa
0,5 tl suolaa
vajaa puoli tl korianteria ja chilijauhetta

Valuta kikherneet ja jauha ne massaksi kulhossa sauvasekoittimella. Hienonna sipulit ja sekoita loput aineet joukkoon. Laita taikina kylmään noin tunniksi, jotta maut tasaantuvat.
Muotoile taikinasta sopivan kokoisia palleroita ja kypsennä niitä uunissa 180 asteessa n. 20 minuuttia.

Raita
3 dl maustamatonta jugurttia
n. 12 cm pätkä kurkkua
1 tl kuivattua minttua
chilijauhetta maun mukaan
Raasta kurkku ja valuta liiat nesteet pois. Sekoita jugutin joukkoon ja lisää mausteet, anna maustua hetki ennen tarjoilua.


Lisukkeeksi tein ohraa, lisäsin siihen lopuksi puoli pussia pakastepinaattia, maukas ja mukavan värinen (vaikka ei tästä kuvasta uskoisi) lopputulos!

Ja sitten vielä chapatit. Tämä ohje löytyi Sillä sipuli -blogista ja tosi hyvät leipäset tulikin.

Chapatit (8 kpl)
2 dl grahamjauhoja (ei ollut niin laitoin puolet vehnää ja puolet ruista)
3/4 dl vettä
suolaa
rypsiöljyä

Lisää suolaa maun mukaan jauhoihin. Tee jauhoihin syvennys ja lorauta siihen hieman öljyä ja alusta nesteet jauhoihin, samalla vaivaten. Peitä ja anna levätä noin tunti. Tee taikinasta 8 palloa ja kauli ne ohueksi. Paista lätyt pannulla öljyssä kunnes ne saavat kauniin ruskean pinnan. Painele lastalla paistamisen aikana jotta leivät kypsyvät tasaisesti. Nautitaan heti lämpimänä!

6 kommenttia:

  1. mukavaa että blogistamme löytyi vinkkiä teille!

    teillä on aivan ihana blogi ja omapeluseura! tosi hauskaa varmaan kokoontua yhteen samanlaisten ihmisten kanssa nykertämään ja herkuttelemaan!

    postauksista selailullani huomion kiinnittivät varsinkin Softies-kirjan pehmot ja minttusuklaamuffinit. Nam!

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Hyppysellinen! Kiitos ja tervetuloa toistekkin vierailulle tänne.
    Ja pakko kiitellä myös teidän blogia, houkuttelevia reseptejä ja Venetsian kuvat ja tarinat ovat olleet tosi mielenkiintoisia!

    VastaaPoista
  3. Vautsi vau! En ole mikään falafelien suurin ystävä (kaikki lisukkeensa ovat yleensä maistuvampia), mutta nämä näyttävät sopivan epätraditionaalisilta peruskökkäreisiin verrattuna. Olivatko hyviä?

    VastaaPoista
  4. Ellu, joo oli hyviä falafeleja! Niitäkin on niin monenlaisia, karmeimmat kokemukset mulla on jostain suomalaisesta kebabravintolasta baari-illan jälkeen kun pötkylä on ollut sisältä jäässä, parhaat olen saanut katukeittiöstä Betlehemistä.

    Mutta nää oli käytännössä paistettuja hummus-palloja, eli jos tykkää tahnasta niin uskoisin että näistäkin!

    VastaaPoista
  5. rieskan siskoksi voi shapattia kutsua. Ovat seuraavana valmistuslistallani.

    VastaaPoista
  6. eli siis chapatit... uni tulee jo silmään.

    VastaaPoista