maanantai 9. maaliskuuta 2009

Varhainen lintu madon nappaa

Vietin viikonlopun kotikonnuilla, eli matkustin 500 kilmoteriä Helsingistä pohjoiseen. Erityisesti kunnostauduin hiihtämisessä (joka päivä suksilla), mutta muutakin ehdin tekemään.

Yksi ehkä tähänastisen elämäni hassuimmista hetkistä koin lauantaiaamuna, kun heräsin hieman kello kuuden jälkeen, ja lähdin äitini kanssa ostoksille - yöpaidassa!

Kyseessä oli paikallisen käsityö- ja lankaliikkeen omistaman järjestämä tempaus, jolla juhlistettiin naistenpäivää hieman etuajassa. Ja toden totta, hieman seitsemän jälkeen paikalla oli jo reilut kymmenen yöasuista naista.

Siellä sitten joimme aamukahvia ja söimme karjalanpiirakoita, selailimme neulelehtiä, hypistelimme lankoja ja jotkut neuloivatkin.


Varhaisimmat saapujat palkittiin lahjakorteilla. Minä käytin tarjoukseni näihin Vuorelman Veton lankoihin, joista suunnittelen tekeväni villatakin.


Äippää alkoi norotuttaa.


Ostin lisäksi tällaista romanttisen vaaleanpunaista lankaa, josta tuli huitulan haitula kevätiltoja lämmittämään.


Huonomminkin olisi viikonloppunsa voinut viettää, ajattelen nyt.

3 kommenttia:

  1. Hm. Tuleepa mieleen eräs rantakaupunki, jossa on ennenkin ollut varhaiset lankamyyjäiset yöpukuisille ostajille. Tosin en silloinkaan päässyt mukaan kun täältä piäkaupungista on sinne matkaa.

    VastaaPoista
  2. Tuolla putiikissa suunniteltiin jo seuraavaa tempausta, ja puheissa oli mm. bikini- ja uimapukuostosaamu kesällä.

    Tosi kivaa, että vanhassa kotikaupungisa järjestetään kaikkea tuollaista. Väki siellä voi vähentyä, mutta toivottavasti pidot paranee.

    VastaaPoista
  3. Ah, luulen kyllä että meikäläisen vartalolle sopisi paremmin joku burkha kuin bikinit.
    Mutta pitääpä seurata ilmoittelua.

    VastaaPoista