keskiviikko 4. elokuuta 2010

Uppopaistettuja juttuja


Näitä uppopaistettuja juttuja löytyy pikkunälkään melkein joka kadunkulmasta ja varrelta. Ylipäätään ravintoloita ja ruokaa on joka puolella. Tässä viikon aikana meidän perheessä on muodostunut tapa, että herra ensin maistelee ja mikäli vaikuttaa kasvispöperöltä, niin meitsikin sitten syö. Näistä pakoran tyyppisistä saattoi kyllä päätellä sisältöä muodon mukaan ja siitä, että näkyykö pyrstöjä missään.

Sanoisin kyllä, että ovat muuten tuplasti uppopistettuja. Ensin itse valittiin tuohon koriin, mitä haluaa ottaa ja sitten ne tiristetään vielä lämpimäksi ja tuodaan soijakastikkeen kera pöytään.

Minulle on printattu myös sellanen lappu missä lukee koreaksi, että olen kasvissyöjä ja en syö kalaa enkä lihaa. Voin sitä sitten vilautella, jos yhteistä kieltä ei löydy. Siihen kyllä pitäis vielä lisätä ne meren hedelmät ja liejuryömijät.


Eikös ole nätisti pussi lautasen päälle sujautettu tiskausta helpottamaan. Metalliset mukit puhdistetaan/desinfioidaan ultraviolettisädetyskaapissa. Jännittävää.


Nämä välipalat ovat vielä selvityksen alla, että mitä lienevät. Jos joku osaa sanoa, niin kertokoon. Valmistustapa näyttää enempi höyrystämiseltä kuin rasvassa upottamiselta.


Kojuista löytyy myös lättysiä ja söin ekaa kertaa tikuilla. Onneksi lätty paloiteltiin valmiiksi. Soijakastikkeessa oli sipulia. Hyvää.

2 kommenttia:

  1. Ooo, todella jännittävää! Mitä niissä lettusissa oli?

    VastaaPoista
  2. niissä oli ainakin sipulia, mutten tiä mitä muuta. vähän semmosia pannukakku meets munakas.

    VastaaPoista