maanantai 13. kesäkuuta 2011

Oi ihana Turku!

Turussa asuin monta vuotta opiskeluaikoina, mutta nyt on kyllä muutamat vuodet vierähtäneet aivan liian vähäisillä visiiteillä. Viikko sitten asia tuli korjattua, kun päästiin lähtemään Turkuun kokonaiseksi kahdeksi päiväksi. Ja kyllä siellä viihdyttiin!


Lauantaiaamu lähti käyntiin Bossaliinan tarjoomusten voimin. Minulle tehtiin pyynnöstä vegaaninen hummus-leipä ja soijalatte, kaveri kävi käsiksi brunssiin (maksoi kympin, oli runsas). Suklaakeksit olivat valmiiksi vegaanisia. (Tarjoilija: sori nää keksit on aika isoja, ei meinaa mahtua tähän lautaselle. Minä: No ei se niin kamalasti haittaa...)

Brunssin jälkkärinä oli pannukakkuja mansikkahillolla. Ei voi mennä vikaan.


Päivän mittaan kierreltiin kivoja putiikkeja (tsekattiin mm.Televisio ja Jeti Shop), ja sittenhän se alkoi jo kahvihammasta kolottamaan. Suunnaksi otettiin jokiranta ja Cafe Art. Kovin olivat porukan helsinkiläiset tyytyväisiä paitsi kahviin, myös pullatarjontaan!


Eikä jokirannan maisemissa muutenkaan mitään vikaa ollut, taidepläjäyksiä saattoi bongata joka puolelta. Tykkäsin näistä puuhun ripustetuista laiva-ilmapalloista erityisesti.


Jokirannasta näytti osaavan nautta myös paikallisväestö. Aurinkopaikat olivat tupaten täynnä pitkälle iltaan.


Joen varreltahan se löytyi myös uusi kiva Tintå-ravintola. Tällä kertaa maistelimme vain terassilla viiniä, mutta naapuripöytiin kannetut ruoka-annoksetkin näyttivät herkullisilta. Seuraavalla kerralla mennään kyllä tänne myös syömään.


Sunnuntain pääohjelmanumero oli Logomoon tutustuminen. Toimiva tila, kiinnostavat näyttelyt, ja ennen kaikkea mahottoman jännittävästi sisustettu Sis Delin kahvila. Mitään emme kahvilan tarjonnasta pystyneet maistelemaan (kiitos vaan mittavasta aamiaisesta ihanalle ystävälle, joka meidät sohvalleen majoitti), mutta kuvailla täytyi senkin edestä. Kyllä se sen verran hieno oli.


Mutta joo. Eipä mulla muuta, ku että menkää hyvät ihmiset Turkuun!

15 kommenttia:

  1. Oijoijoi! Jaan tämän opiskelijaturkulaisuuden ja pitäisi toden totta käydä taas moikkaamassa tuttuja kulmia. Ja Bossaliinan testaamisesta olen haaveillut pitkään, tämä vahvisti käsitystä. Että pakko päästä.

    VastaaPoista
  2. Samaa tulin sanomaan tuosta Bossaliinasta, nyt hingun sinne entistä enemmän. Ei muutkaan kyllä huonoilta vaikuta! Ehkä tamperelainen kerran vuodessa vois käydä Turussa, passi ja rokotukset vaan kuntoon... :)

    VastaaPoista
  3. No samat sanat! Siis siellä opiskeltiin, mutta nyt on turhan vähän tullut visiteerattuabkaupungissa. Kesäretki Turkuun, ehdottomasti! Bossaliinaan, ehdottomasti!

    VastaaPoista
  4. Mulla onkin jo buukattuna kesäretki Turkuun, joten Bossaliinassa lienee ainakin pakko käydä! :)

    VastaaPoista
  5. Suosittelen vahvasti Tintån lounassalaattipöytää! Herkullista ja hinta on sopiva. Paikka on aina täynnä, mutta sekaan vaan.

    -maria

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkistä, Maria! Kaverit olivat käyneet testaamassa myös Mamin ja Smörin, ja kehuivat niitä kovasti. Ensi kerralla...

    Jytis ja Heta, meitähän onkin kyllä aika monta ex-turkulaista Herkussa ja koukussa: neljä seittemästä, eli äänienemmistö!

    Tiia ja Virpi, Bossaliinassa oli kyllä kiva tunnelma, kannattaa käydä! Ja henkilökunta vaikutti sen verran avarakatseisilta, että ehkä jopa tamperelaisille tarjoillaan :)

    VastaaPoista
  7. Mä kävin viime kesänä ensimmäisen kerran elämässäni (joo, hyi häpeän) Turussa ja taisin kyllä rakastua kyseiseen kaupunkiin! Yhdyn sun mielipiteeseen, "Oi ihana Turku!"

    VastaaPoista
  8. Täällä tämä turkulainen kiittää ihanasta kotikaupunkireportaasista ja toivottaa myös tamperelaiset lukijat tervetulleeksi kaupunkiin ;). Bossaliina ja Bossiksen tytöt ovat parhaita ja pääsi seitsemän turkulaista ravintolaakin Suomen 50 parasta ravintolaa listalle. Suosittelen siis syömään paljon ja myös kokemaan kulttuuria! =)

    VastaaPoista
  9. Kiitos kehuista ja ihanan kesäisistä kuvista! Kerrankin saa lukea positiivisia Turku-mielipiteitä. Minä synnyin ja kasvoin Turussa, mutta olen päätynyt valtameren taakse, enkä ole moneen vuoteen päässyt rakkaaseen Turkuun. Siellä näyttää olevan paljon uusia paikkoja ja uusia "tuulia", joita toivottavasti pääsee kohta maistamaan ja kokemaan.

    Mona

    VastaaPoista
  10. Luumukka, anonyymi ja Mona: Turku on kyllä muutamassa vuodessa muuttunut, ja nimenomaan parempaan suuntaan. Toivotaan, että kehityssuunta jatkuu - ja että sinne tulisi poiketuksi useammin!

    VastaaPoista
  11. Vuoden Turussa asuneena täytyy sanoa, että tämän postauksen jälkeen aion ehdottomasti tutustua paremmin kotikaupunkiini. Ihan mahtavia kuvia ja paljon uusia paikkoja vierailtavaksi!

    VastaaPoista
  12. Insensibility, kannattaa ehdottomasti ottaa kotikulmat haltuun ja ilo irti Turussa asumisesta!

    VastaaPoista
  13. Ellu: itse asiassa jopa viis seitsemästä! Huh, mikä enemmistö! (ja menneisyys)

    VastaaPoista
  14. Moi! Ihana blogi, jään lukemaan. :)

    VastaaPoista
  15. heta, kääk, jollain (ekillä?) on salattu turku-menneisyys!

    sannulia, kiva jos kelpaa :)

    VastaaPoista