sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Macaroni and cheese!


Howdy!
Ruokamatka jatkuu ja tämän kuun kohdemaaksi valikoitui sellainen suhteellisen laajan ruokatarjonnan omaava pläntti kuin Amerikan yhdysvallat. Ensiksi painelin Martha Stewartin sivuille, hän jos joku tietää mikä on periamerikkalaista ruokaa. On pannukakkua, hodaria, kiitospäivän ateriaa, cupcakea, maissia, burgeria, you name it. Mutta sitten tajusin että tätä heidän kansallista lohturuokaa, makaronia ja juustoa, ei ole koskaan tullut testattua. Sitä siis!

Ohje on versioitu Huffington Postin sivuilta, olivat listanneet 10 Ultimate recipes ja tämä oli ykkösenä. Aikuisten versioon tuli vuohenjuustoa ja sieniä. Tein lasten version. Niin ja tomaattisiivut päällä ovat ihan vaan hämäystä, näyttää jotenkin terveellisemmältä.


Macaroni and cheese (2-3 annosta)


4 dl makaronia
4 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
4 dl täysmaitoa
200g cheddar-juustoa
suolaa, pippuria

Keitä makaronit ja raasta juusto. Mitä maukkaampaa juustoa, sitä parempi. Oikeastaan mikä tahansa juusto sopii, näin ainakin Martha opasti. Laita uuni kuumenemaan, 200 astetta. Sulata pannulla voi. Sekoita siihen vispaten vehnäjauhot ja lisää kuumennettu maito lorauksina ja vispaa samalla. Lopuksi lisää myös juustoraaste ja sekoittele kunnes se on sulanut joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla, maista. Lisää makaronit pannuun, sekoittele ja kaada koko homma pieneen uunivuokaan. Ripottele päälle vielä juustoraastetta. Paista 20 minuuttia.



Jotenkin mä ajattelin että tää olisi vähän ällöä, mutta ei se sitten ollutkaan. Mun palana ostama cheddar oli vaan aika mietoa, olisi saanut olla enemmänkin makua. Mutta siis positiivinen yllätys.
Ja jälkkäriksi oli tarjolla esanssiähky. Tämä on itseasiassa se syy, miksi Amerikka valikoitui tähän sarjaan nyt. Ystävä vietti siellä kuukauden ja toi mulle tuliaisiksi mm. tällaista:


Twizzlers myöntää että kirsikan maku on keinotekoinen, mutta paahtimessa lämmitettävät Pop Tartsit ovat kuulemma oikeasta marjasta tehty ja vieläpä hyvä lähde seitsemälle eri vitamiinille ja mineraalille! Ihanan amerikkalaista.

22 kommenttia:

  1. Hohoo, aion kokeilla ensi tilassa!

    Noi Reeset on muuten niin hyviä, että niiden myynti pitäisi välittömästi kieltää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Joo, mä allekirjoitan sen vetoomuksen myös. Välittömästi.

      Poista
  2. Ei ihan mun herkkua,mutta tulee Amerikka mieleen.Ja Reesetkään ei kauheasti mulle maistu;kävin Hersheyssä Pensylvaniassa,ja siellähän sai maistaa aika monta heidän tuotettaan,mutta en kauheasti niistä pitänyt (paitsi Hersheys Kisses..) Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onhan nää kaikki aika övereitä juttuja.. Ymmärrän :) Samoin hauskaa vappua sinne!

      Poista
  3. hahaa, ameriikassa kyllä aina naurattaa kun jokaisessa keksipaketissa ja karkkipussissa kerrotaan miten hyviä vitamiinien lähteitä ne on. pop tartseja nassuun siis vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne yhdet "terveys" vaahtokarkkikeksipatukat joita toit joskus tuliaisina oli mahtavia. Miten Yhdysvalloissa voi olla liikalihavuutta kun kaikki on niin terveellistä?!

      Poista
  4. Ei ole terveellistä, mutta taivaallista, harmi vaan, että suomesta eí saa juuri sitä juustoa,joka tekee ruoasta syntisen!

    VastaaPoista
  5. Jenkeissä pikaversio juustomakaroonista tehdään cheese spreadillä eli sillä tuubissa olevalla juoksevalla juustolla eikä mättöä silloin enää uunikuorruteta vaan heti vedetään naamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kamalalta :) mutta enpä ole kyllä moista maistanut. Hullua mitä kaikkea sitä onkaan mahdollista saada tuubista tai tölkistä.. Se vaahtokarkkilevite vaikuttaa myös aika överiltä.

      Poista
    2. Suomessa suurkeittiöiden aivan yleinen raaka-aine on juusto-creme, joka on juurikin sellaista sakeaa, mutta periaatteessa juoksevaa sulatejuustoa. Sitä saa kahden kilon purkissa ainakin tavallisena ja cheddarina. Se on kätevää kamaa, mutta kuten montaa muutakin suurtaloustuotetta, sitä ei saa vähittäismyynnistä, harmi.

      Poista
  6. Noita samoja jenkkikarkkeja saa muuten K-supermarketeista ja Citymarketeista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siellähän on nykyään aika isot "jenkkihyllyt". Kaikenlaista esanssipommia tarjolla..

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Tein tämän ohjeen mukaan ja onnistui hyvin. Kiitos tästä ! Ruoka yllätti, oli paljon parempaa mitä odotin. Teen varmasti uudelleenkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiva kuulla! Ja joo tuo ulkonäkö on sen verran pliisu, ettei maulta odota kummoisia, mutta yllättää!

      Poista
  9. Meillä on tehty jo iät ja ajat tällaista herkkua (lähes tulkoon) aina jouluksi. Äitini teki sitä lapselleen (minulle), jonka suussa se maistui tosi hyvältä. Taisi lisätä siihen vielä ripauksen sokeriakin. Muistan kuinka tontuille jätetyt ruoat pöydässä houkuttelivat minutkin yöllä maistelemaan. Ja ah. kylmä makaronilaatikko ja kinkku, olipa hyvää.
    prr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo, mä olen kuullutkin näistä joulumakaronilaatikoista, itsestä ajatus tuntuu tosi vieraalta, mutta ehkä pitää joskus testata!

      Poista
  10. Yksinkertaista, hyvää ja niin lohturuokaa. :)

    Tällä hetkellä oma suosikkini samantyylisistä mätöistä on kreikkalainen Giouvetsi: http://tanjan-mausteet.blogspot.fi/2010/11/giouvetsi-kreikkalainen-liha.html

    VastaaPoista
  11. Kiitos yksinkertaisesta ohjeesta, tämä vaikutti googlettamalla parhaalta. Aion tänään kokkailla Amerikan tyyliin :)

    VastaaPoista