Löytöjäkin tein. Tässä ehkä se paras.
Tällainen kiikkutuoli minulla oli lapsena, ja vanhempieni luona se edelleen on. Koska tytär niin kovasti kiikkumisesta pitää, päätin hankkia tällaisen omaan kotiinkin. Viiden euron hinta ei päätä huimannut, mutta maalia tuoli kyllä pintaansa kaipaisi.
Lähempi tarkastelu kotona (innostuin kauppatilanteessa niin, etten juuri kuntoa jäänyt tutkailemaan) osoitti kuitenkin, että ohuesta vanerista tehty istuinosa vähän taipuu pienen kiikkujan painosta. Vaneri on ikään kuin murtunut. Katkeamispisteessä se ei vielä ole, mutta sen pelkään tapahtuvan. Jos jollakulla on antaa vinkkiä, mitä tuolin istuinosalle voisi tehdä, niin kertokaa ihmeessä!
Nyt minulla on sitten kaksi kiikkutuoliprojektia. Kröhöm, tämäkään ei ole vielä saanut uutta maalia pintaansa.
Nostalgiaryöpyn koin myös, kun nostin erään kirppislaatikon pohjalta tällaisen tyypin, ja kotiinhan se oli kannettava:
Niin oli silloinkin, kun minä olin pieni! Läikähtää aina lämmintä, kun nään niistä kuviakin jossakin. Minulla oli kaksi, Jetta ja Osku. Ja siskollani Ulla ja veljellä Ville. Leikin omillani tolkuttoman pitkään nykymittapuulla mitattuna. Mutta oi, ei kaduta tai hävetä tai ihmetytä pätkääkään. Uskoin vahvasti, että nukeilla on jokin oma "henki", jota on syytä varmuudenkin vuoksi vaalia, kunnioittaa. Jos se vaikka ihan oikeastikin olisi olemassa. Toivottavasti nuo kaalimaankakarasieluni eivät ole pahoillaan, kun nyt lepäävät pahvilaatikossa komerossa... Ajattelen heitä lämmöllä, ovat rakkaita lapsuusmuistoja.
VastaaPoistaMukavia muistoja! Mietittiin eilen nukelle nimeä, ja yksi vaihtoehto oli Ulla :) Mulla ei itse asiassa ollut omaa kaalimaan kakaraa, mutta ihailin niitä aina yhdessä kaupassa.
PoistaMe oltiin kanssa paikalla :) Itse asiassa salaa toivoin, että olisin törmännyt suhun ja voinut kertoa ihan livenä, miten kiva blogi teillä on, mutta mulla ei ole hajuakaan siitä, miltä näytät - mun mielestä te Herkku & Koukkulaiset voisitte alkaa kulkea virkkuukoukku hiuksissa tunnisteena :D
VastaaPoistaOli kyllä eri mukavaa käydä vähän kiertelemässä. Mitään ei pitänyt ostaa, vaan ostinpas sittenkin muutamia bodyja ja pari kestovaippaa. Hurraa!
Tässä on nyt kyllä pieni epäsuhta, koska mä vahvasti uskon tietäväni, miltä sä ja sun koira näytätte! Mun täytyy siis nykäistä sua hihasta heti, kun tulette vastaan. Tai suorastaan etsiä teidät tuolta käsiini. Huhuu, stalkkaustako? Virkkuukoukku hiuksissa voisi kyllä piristää!
PoistaMinusta Hertsikan kirppiksellä ei voi eikä kannata olla ostamatta. Vaikka sitten kahvia ja pullaa, jos ei muuta. Oli hyvä sää!
Hih.
VastaaPoistaVoi. Minulla on aivan sama Kaalimaan Kakara nimeltään Ulpu Eleonora. Nuken mukana tullut syntymätodistuskin on vielä tallessa :)
VastaaPoistaJa samanlainen keinutuolikin minulla on ollut. Lieko vanerinen istuinosa jotenkin poikkeuksellisen ohutta sillä 80-luvulla (jolloin on oletettavaa että tuoli oli suht uusi) onnistuin istuinosan rikkomaan kiipeämällä sen päälle vaikka olin vain muutaman kilon painoinen pikkulapsi.
Ai niin, niillä oli ne syntymätodistuksetkin! Ulpu Eleonora on ihana nimi, saadaanko matkia :)?
VastaaPoistaVaneri nitisee uhkaavasti kyllä. Suunnittelen naputtelevani pikkunauloilla pohjaan toisen vaneripalan tueksi, jospa se auttaisi...
voi että kun jäi kirppari tällä erää väliin. ens kerralla taas! mahottoman mainioita olivat teikäläisen löydöt!
VastaaPoistaTutun näköinen kiikkutuoli :) Kaalimaan kakaraa en koskaan saanut, mutta nyt tytär sai kaveriltani Miisu-Marjukan. Ei tosin heru hirveästi kiinnostusta sitä kohtaan...
VastaaPoistaEn tiennytkään että asut Hertsikassa, harmi kun en bongannut sua kirppikseltä!
Miisu-Marjukka, hauska!
PoistaJuuolen ymmärtänyt blogistasi, että myös asuisit näillä seuduilla. Yritetäänpä bongailla tarkemmin jatkossa!