lauantai 22. toukokuuta 2010

Raparperiraakuutta

IMG_0271

Pallottelimme Ellun kanssa lounaalla ideoilla raparperin käytöstä raakaravintoherkuissa. Meillä molemmilla oli suosikkimme, Ellu mietti raparperikakkua ja minä raparperi-mantelipalloja. Kotona piti tietysti heti alkaa testailemaan. Raparperia onneksi pukkaa tällä hetkellä kasvimaalta enemmän kuin laki sallisi, joten sitä oli kätevästi jääkaapissa odottamassa.

Pallonamuja tästä reseptistä ei kuitenkaan tullut, koska tehosekoittelun tuloksena saatu massa näytti siltä, että se toimisi parhaiten jäädykkeenä. Ja raparperihyhmästä tulikin superhyvää, hieman jopa vastoin odotuksia! Raparperin happamuutta taittaa osaltaan banaani, toffeiset mulperinmarjat ja agavesiirappi, ja lopulta makeutusta ei tarvittukaan niin paljon kuin pelkäsin. Ihanan raikas kesäherkku!

Tein massasta sekä jäädykenamuja että pikku kakun, molemmat hyviä. Myös kakkuvuokaan jäädytetty jäädyke toimisi loistavasti. Laitan tähän kuitenkin tuon kakun reseptin, pohjan ainekset triplattuna omaan pienenpieneen kakkuseeni verrattuna, jolloin näillä pohja-täyte -suhteilla saa ehkä aikaiseksi yhden vähän suuremman kakun. Muhkean korkeaan kakkuun kannattaa tosin miettiä myös täytteen ainesmäärien tuplaamista. Fiilispohjalta etenemistä, siis :)

IMG_0286

Pohja:
3 kourallista manteleita
3 rkl kaakaonibsejä
2-3 rkl kylmää vettä
3-4 rkl carobjauhetta
hunajaa/agavesiirappia (esim. 1-2 rkl)
hyvälaatuista suolaa

Täyte:
1 banaani
3 raparperin vartta
1 rkl kanelia
0.5 tl vaniljajauhetta
2 rkl agavesiirappia
kourallinen cashew-pähkinöitä
2 rkl kaakaovoita
1 rkl kookosöljyä
2 rkl lucuma-jauhetta
kourallinen mulperinmarjoja
hyvälaatuista suolaa
(hunajaa tai agavesiirappia lisämakeutukseen)

Koristeluun:
banaaneja, mansikoita tms.

Pilko raparperit pieniksi paloiksi. Sekoita raparpereihin agavesiirappi, vanilja ja kaneli ja anna seistä huoneenlämmössä parisen tuntia.

Sulata vesihauteessa pieneksi pilkottu/raastettu kaakaovoi ja kookosöljy. Siivilöi marinoiduista raparpereista irronnut neste pois. Surauta tehosekoittimessa sekaisin kaikki täytteen ainekset suolaa ja hunajaa lukuunottamatta (voit jauhaa pähkinät etukäteen tarvittaessa). Maista seosta, lisää hippunen suolaa maun terästämiseksi sekä lisää agavesiirappia/hunajaa, jos haluat lisämakeutusta.

Valmista pohja jauhamalla mantelit ja nibsit jauheeksi. Lisää hiukkanen kylmää vettä ja nypi tahnaksi. Lisää carobjauhetta sitomaan taikinan kosteutta - tavoitteena on murumainen taikina. Lisää myös hiukkanen suolaa ja hunajaa maun mukaan.

Taputtele pohja leivinpaperilla vuoratulle irtopohjavuoalle ja kaada täyte päälle. Anna jäähtyä pakastimessa vähintään pari tuntia tai mieluiten yön yli. Ota sulamaan ennen tarjoilua, koristele halutessasi.

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa aivan ihanalta ja takuulla menee jossain vaiheessa kokeiluun. Täällä kun saa koko talven ja nyt vieläkin raparperia olen minäkin miettinyt sen käyttöä raw jutuissa,ja olin ajatellut kuivata sitä jonkun makeuttajan kanssa.

    VastaaPoista
  2. Suomessa raparperikausi on kyllä harmittavan lyhyt, satoa saadaan kerralla tolkuttomasti ja sen kanssa on aina yhtä ihmeissään. Mutta en toki valita, ihanaahan se on! Raparperin kuivaus kuulostaa erinomaisen kiinnostavalta, raportoithan Yaelian jos innostut testaamaan!

    VastaaPoista
  3. Suorastaan täydellisen kuuman kesäpäivän kakku! Kun tuota omaa kasvimaata ei ole niin täytynee turvautua kaupan antimiin.

    VastaaPoista
  4. no voi ei, vaikuttaa todella hyvältä! testiin menee, jos saan käydä hiiviskelemässä lisää raparperia teidän kasvimaalta :) ite päädyin tekemään edellisistä raparpereista vaan tavallista piirakkaa, oli vieraita tulossa enkä uskaltanut ottaa riskejä...

    VastaaPoista
  5. ihanan näköistä, mutta öh, tälläinen tavallinen ihmettelee täältä takavasemmalta mitä nuo vieraankuuloiset jauhot ovat ja mhin niitä tarvitaan? :) Eli suomeksi: pärjääkö ilman?

    VastaaPoista
  6. Hei Nelle, pohjan carob-jauheen (ja kaakaonibsit) voit korvata vaikka kaaokaojauheella ja lucuman jättää pois. Se vähän sakeuttaa massaa ja antaa sille lisämakua, mutta käytä halutessasi vaikka vähän enemmän makeutusta ja hunajaa, jos tarpeen. Myös kookosjauhoa / jauhettuja hiutaleita voisi varmaan käyttää.

    VastaaPoista
  7. Ok, kookoshiutaleita saattaisi löytyä kaapista kyllä. Koitan vähän vältellä kaikkien juhlien jälkeen taas makeita :) Jotain hyvää voisi kumminkin kokeilla taas viikonlopun lähentyessä. Kiitos! :)

    VastaaPoista
  8. Joo ja Nelle, niinkuin huomaat niin ohje on vähän sinne päin muutenkin, että korvaa fiiliksen mukaan :) Aika hyvin siitä massasta "näkee" ja maistaa, että onko koostumus sopiva.

    VastaaPoista
  9. Kuulostaa todella hyvältä tuo kakku! On pakko pistää kokeiluun, kunhan ehtisin joku päivä leipoa... :)

    VastaaPoista