tiistai 21. kesäkuuta 2011

Viipaloitu kauluspaita

Elän vahvasti siinä toivossa, että helteet palaavat koska tahansa. Viimeistään sitten, kun lomani alkaa heinäkuussa! Senpä vuoksi päätin askarrella itselleni jonkinmoista hellevaatetta.

Sain päähäni, että silkki on varmasti miellyttävä materiaali kuumalla säällä, joten metsästin kirpparilta pari silkkipaitaa (uutena en silkkiä halua ostaa). Yksi toppiviritelmä meni pilalle eikä sitä tulla blogissa saati elävässä elämässä näkemään, mutta XXL-kokoisesta miesten silkkikauluspaidasta sain aikaiseksi pitokelpoisen tunikan.


Tunika syntyi aika yksinkertaisesti: ompelin nappilistan edestä umpeen, asettelin silkkipaidan päälle kivan mallisen hihattoman t-paidan (tai siis oikeastaan sellaisen, jossa ei ole oikeita hihoja, mutta jossa olkasaumat ovat niin leveät että lerppuvat olkapäiden yli, ja muodostavat siinä mielessä tavallaan hihat), leikkelin ja ompelin uudet muodostuneet sivusaumat, kaula-aukon ja hihansuut. Helma jäi sen pituiseksi kuin se oli alkuperäisessä paidassakin.


Vielä olisi muokkausoperaatiota odottelemassa yksi hiekan värinen silkkipaita. Se on tosin paremminkin kokoa XXS, joten aivan jotain toisenlaista ompelusta täytyy keksiä siitä!

6 kommenttia:

  1. Nokkela idea! Silkkipaidat on kyllä supermiellyttäviä iholla, ja niitä löytää kirpikksiltä usein hämmästyttävän edullisesti.

    VastaaPoista
  2. vautsi, tosi ihana lopputulos :)

    VastaaPoista
  3. No kiitti!

    Maija, sun blogista olinkin ehkä saanut päähäni tämän silkkipaitametsästyksen!

    VastaaPoista
  4. Wow! Tyylikäs väri ja malli. Silkkivaatteissa on se paha puoli, että niiden jälkeen ei tekisi mieli käytää muita materiaaleja ollenkaan!

    VastaaPoista
  5. Karmiini, haha, saapa nähdä, josko käy juuri niin!

    VastaaPoista