lauantai 26. marraskuuta 2011

Uusi tuttavuus: maapähkinävoi


Täytyy myöntää etten aina ole ollut maapähkinävoin ystävä. Jokin siinä suolaisen ja makean yhdistelmässä tökki. Mutta jotain tapahtui (sama kävi muuten tahinin kanssa) ja nykyään en välttele sitä lainkaan. Yllätyinkin kun tajusin etten ollut koskaan aiemmin ostanut maapähkinävoita (tai -levitettä), ennen kuin tuli idea maapähkinävoi-mokkapaloista. Joita saa muuten äänestää!


Tastespottingin kautta löysin myös hyvin hämmentäviä maapähkinävoireseptejä. Esim kuivatut maapähkinävoi-banaanilastut vaikuttavat hauskoilta. Maapähkinävoijuustopallo puolestaan on jo hiukan överi.

Mokkapalojen jälkeen teki mieli testata jotain suolaista ja Pastanjauhajien sivuilta löytyi varsin houkutteleva resepti, aasialainen maapähkinävoikastike. Aivan törkeän hyvää! Tein tämän kaveriksi paahdettuja kasviksia mutta mikä tahansa olisi sopinut, esimerkiksi usein niin pliisu tofu saisi tästä loistavan kastikkeen. Soosi on tarkoitettu alunperin dippikastikkeeksi eli tuhtia tavaraa.



Aasialainen maapähkinäkastike
(tein puolikkaan annoksen, siinäkin oli useammalle syöjälle tarpeeksi)

2,4 dl maapähkinävoita
0,6 dl soijakastiketta
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 chili hienonnettuna (laitoin 0,5 tl chilitahnaa)
2 rkl muscovado- tai fariinisokeria
ripaus mustapippuria
2 limen mehu (käytin sitruunaa)
1,2 dl kuumaa vettä
(rouhittuja maapähkinöitä koristeeksi)

Yhdistä ainekset (paitsi kuuma vesi ja koristeeksi tarkoitettu pähkinärouhe) tehosekoittimessa tai yleiskoneessa. Aja sekaisin ja kaada kuumaa vettä vähitellen sekaan moottorin käydessä. Tarkkaile välillä kastikkeen koostumusta. Veden on tarkoitus ohentaa se dippailuun sopivaksi, kaikkea vettä ei tarvitse käyttää. Kaada kastike lopuksi kulhoon ja ripottele halutessasi hieman rouhittua pähkinää päälle koristeeksi.

Tehkää tätä!

Ja kuten Chocochilissäkin vinkattiin, myös maapähkinävoi ja omenaviipaleet ovat ihan loistava yhdistelmä. Joulukuussa muuten luvassa viimeinen Uusi tuttavuus, joku uusi projekti tarvisi sitten ensi vuodeksi keksiä..

12 kommenttia:

  1. tää tuli ihan tilauksesta, kiitos! ostin viime viikolla maapähkinävoita ja nyt olen miettinyt, mitä siitä voi tehdä.

    paitsi elviksen suosikkileipiä, sillä me kaikkihan tiedämme, mitä elvikselle kävi.

    VastaaPoista
  2. Liina, jooo tee tätä, ihan mahtavaa kamaa!

    Ainoa huono puoli jonka mä huomasin tuossa maapähkinävoissa on että sitten kun se on avattuna kaapissa niin jotenkin koko ajan eksyy lusikka kädessä sen luo. Vaarallista kamaa. Kuten ne elvisleivätkin.

    VastaaPoista
  3. Yksi herkkukastikkeistani! Ei ehkä ihan just samanlainen,mutta melkein,ja tosiaankin tofun kanssa tosi hyvää.Ja nuudelisalaateissa. Tykkään aika paljon maapähkinävoista,mutta ostan harvoin,muuten menisi purkki heti! Täällä ostan maapähkinävoita,mihin ei ole lisätty sokeria tai suolaa,ihan natural sellainen.Suomessa taas Lidlin maapähkinävoi on tosi hyvä:)Mokkapalat on tosi hyvän näköiset!"

    VastaaPoista
  4. haa, elvis-leivät on parhaita! paitsi että jätän sen pekonin pois. maapähkinävoi on aivan parasta. suosittelen myös maustamaton jogurtti + maapähkinävoi + banaani -pirtelöä. toimii.

    VastaaPoista
  5. Ja ennen muuten punnitse ja säästässä myytiin meridianin sellaista kokkareista maapähkinävoita. Se oli suurta herkkua, mutta ei ole enää osunut silmiin, myydäänköhän sitä enää?

    VastaaPoista
  6. mää en voi ostaa kotiin maapähkinävoita, koska syön sen suoraan lusikalla purkista.

    VastaaPoista
  7. Mäkin kaivoin maapähkinävoin kaapista! Oli aika jankkiutunutta kyllä jo. Urtekramin maapähkinävoi on ainakin vaan sitä itteään.

    Kokeilin eilen omenien kanssa, enkä tykänny. Paljaaltaan parempaa! Teen kyllä tota kastikettakin.

    VastaaPoista
  8. Heta, sä olet elävä todiste siitä että maapähkinävoi voi säilyä jollain niin kauan että se jankkiutuu. Mä tulin nimittäin samaan tulokseen kuin Ellu, ei voi pitää kotona.

    Hanna ja Yaelian, kiitos vinkeistä! Ja en oo punnitsejasäästässä käynyt vähään aikaan, en osaa sanoa.

    Mutta siis niin kai se vaan on että paras tarjoiluehdotus on nauttia tahna lusikan kanssa.

    VastaaPoista
  9. Liian herkullinen postaus! :) Voisin helposti vetää makeaöverit noilla mokkapaloilla.

    VastaaPoista
  10. Mmm..maapähkinävoita *kuolaa* Ostin pari viikkoa sitten purkin, joka oli tarkoitus käyttää konvehtien tekoon..nooh, päädyin syömään koko purkin kolmessa päivässä ihan itsekseni suoraan lusikalla suuhun kauhoen. :D

    VastaaPoista
  11. Mä teen sataykastiketta siten että
    1 tlk kookosmaitoa
    1 dl maapähkinävoita
    ½ dl soijakastiketta (voi laittaa vahemmänkin)
    sekoita, kiehauta ja kaada nuudeleille.

    hyvää !!

    VastaaPoista