tiistai 21. lokakuuta 2008

Moussaka

Katselin eräänä aamuna aamuteeveen ruokaohjelmaa, jossa tehtiin moussakaa ja innostuin heti kokeilemaan onnistuisiko se minulta. Soijarouhe toimii mainiosti jauhelihan tilalla. Taisin myös laittaa hieman sambal oelekia lisämausteeksi vaikkei sitä ohjeessa ollutkaan.


2 munakoisoa
6 suurta perunaa
2 dl soijarouhetta
500 g sekalaisia vihanneksia
1 prk tomaattimurskaa
4 valkosipulinkynttä
basilikaa ja oreganoa
mustapippuria
5 dl maitoa
3 rkl vehnäjauhoja
6 rkl oliiviöljyä
100 g juustoraastetta

Leikkaa munakoisot pitkittäin siivuiksi ja suolaa ne, jolloin neste alkaa tihkua pinnalle.

Ruskista vedessä turvoettu soijarouhe raastettujen juuresten kanssa ja lisää joukkoon valkosipuli, yrtit, suola, tomaattimurska ja pippuri. Hauduta kastiketta valkokastikkeen valmistamisen ajan.

Tee valkoinen peruskastike. Kuumenna oliiviöljyä, sekoita joukkoon jauhot ja tovin kuluttua myös maito. Kun valkokastike kiehahtaa, lisää sekaan kolmannes juustoraasteesta ja siirrä kattila hellalta.

Voitele uunivuoka öljyllä ja kokoa moussaka kerroksittain. Lisää vuoroin munakoisoa, jauhelihakastiketta, viipaloitua perunaa ja valkokastiketta.

Päällimmäiseksi jää kerros valkokastiketta ja vihoviimeiseksi juustoraastetta. Paista 180-asteisessa uunissa kolme varttia.

5 kommenttia:

  1. Tätä on kokeiltava! Kiitos vinkistä. Näyttää tosi herkulliselta.

    VastaaPoista
  2. no nam! mutta pitääkö perunien olla keitettyjä vai kypsyvätkö uunissa jos laittaa raakaviipaleita?

    VastaaPoista
  3. Laitoin perunat raakoina ja kyllä ne kypsyi, kun maltillisesti jaksoi paistaa. Aika ohuita viipaloita kuitenkin kannattaa tehä.

    VastaaPoista
  4. Jaa, nää on taasen näitä La Paun suurtalouskokkireseptejä. Kuulostaa hyvältä ja paljolta.

    VastaaPoista
  5. minkäslainen annostus tästä tuloo, että moneksko päiväks riittää evästä? kuulostaa tosi hyvältä, ja munakoisonarkkarina kasailen täällä jo ostoslistaa...

    VastaaPoista