perjantai 26. helmikuuta 2010

Hei hoi hauki

Kalan kanssa kaveeraus -projektini etenee ja kuukauden kalaksi valikoitui hauki. Tämä siksi että yritän tutustua kaloihin sesongin mukaan ja Pro Kala ry:n sivut sanoivat että hauki olisi nyt se. Resepti löytyi myös samalta sivustolta. Ei hullumpi ollenkaan.

Itämaista kalaa

noin 1/2 kg haukea
ripaus suolaa ja mustapippuria, öljyä
1 paprika (vaihdettiin parsakaaliin)
1/2 kesäkurpitsaa
150-200 g tuoreita herkkusieniä
2 rkl soijakastiketta
2 rkl osterikastiketta
tilkka sherryä tai vettä
1 tl maissitärkkelysjauhoja (jätettiin pois)

Kuumenna öljy pannussa ja paista kalafileet molemmilta puolilta kauniin ruskeiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä syrjään.
Halkaise paprika, poista siemenet ja leikkaa paprikanpuolikkaat kuutioiksi tai suikaleiksi. Suikaloi kesäkurpitsa ja viipaloi herkkusienet. Lisää tarvittaessa öljyä pannuun ja kypsennä vihanneksia pari minuuttia koko ajan käännellen (jos käytät parsakaalia niin kypsennysaika pitenee).
Lisää soija- ja osterikastike sekä sherry ja kiehauta. Nosta kalafileet kasvisseoksen päälle ja kuumenna tarvittaessa ennen tarjoilua. Tarjoa riisin kanssa.

Tää näky nauratti mua aika paljon. Kalakaverit.

3 kommenttia:

  1. ihanat kalakaverit!

    oliko fileistäsi poistettu valmiiksi ruodot. se on minusta aika hankala puoli hauessa, mutta hyvää ko kala kyllä on!

    VastaaPoista
  2. Oli siellä ruotoja mutta ne oli niin isoja että aika helpolla pääsi. Ruodot onkin ollut mulla se syy miksi olen kalaa vältellyt. Ja haju. Mutta hyvin on projekti edennyt, maaliskuun kalaa täällä jo pähkäilen!

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen fisuresepti! Tälläistä voiskin seuraavalla kerralla testata, kun saa haukea käsiin.

    VastaaPoista