sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Jotain valmista sentään

Hiljaista on pidellyt tosiaan täältäkin suunnalta. Toisin kuin Handepandella, minulla ei ole ollut työ- tai lomakiireitä eikä oikein muutakaan hyvää syytä tähän blogihiljaisuuuteen.

Jotenkin kaikenlainen puuhasteluinto on ollut hakusessa jo pitkään. Neulominen ei ole inspiroinut yhtään, ja minun kohdallani se on jo aika vakava merkki. Reseptejä en ole jaksanut kokeilla, ja ruokalautaselle on päätynyt usein jotain (julkaisukelvotonta) sekalaista kasvissörsseliä. Lohdutusta olen viime aikoina saanut lähinnä Facebookin Ei menny niinku Strömsössä -ryhmästä.

Mutta valitukset sikseen: olen jo uskaltautunut vaihtamaan talvipalttoon kevyempään kevättakkiin ja lempikahvila on jälleen auki. Kyllä tämä tästä taas!

Ja olenhan oikeasti saanut jotain sentään valmiiksikin. Tikkusin ystävälle syntymäpäivälahjaksi huivin.


Kyseessä on vanha kunnon Baktus, mutta pienin muutoksin. Lacy Baktuksen mallin löytää myös Ravelrysta. Lankana Vuorelman Veto, 2 kerää meni huiviin ja 3½ puikoilla neuloin menemään.

3 kommenttia:

  1. tää on kyllä kaunis malli! kateeksi käy lahjan saajaa...

    toivottavasti tikkuuinto ei piileskele kovin kaukana, vaan tekee näyttävän paluun tuota pikaa!

    VastaaPoista
  2. Malli on kyllä kaikessa yksinkertaisuudessaan tosi kiva. Ja tuosta langasta tykkään kans.

    Lahjojen kanssa on aina vaan se riski, et osuuko väri yhtään oikeaan. Sankaritar oli kuulemma juuri hetki ennen lahjan saamista sanonut, että tykkää taas pinkistä. Hmmmm. No ehkä harmaa voi olla uusi pinkki?

    VastaaPoista