keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Seesamipaistettu ahven, jugurttidippi ja peruna-bataattisalaatti

Mä olen ollut vähän hölmö kalaprojektini kanssa. Olen sokeasti tuijottanut kalojen sesonkitaulukkoa vaikka oikeasti tieto siitä mitä saa nyt ja mikä on tuoretta, on tietysti kalakauppiaalla. Noh, katsoin taulukosta että ahven olisi kuukauden kala ja Hakaniemen hallissa kuulin että ahvenia on saatu itseasiassa aika huonosti tän talven jäätilanteen takia.
Tällä kertaa sitä kuitenkin oli tiskissä ja erinomainen resepti ahvenille löytyi Avaruusasemablogista (jossa ihanat kuvat!). Muuten seurasin ohjetta mutta lämpimään perunasalaattiin laitoin myös bataattia. Kyllä maistui affen!



Ja ekana kannattaa tehdä dippi jääkaapiiin maustumaan, sitten laittaa potut kiehumaan ja sitten kalan kimppuun, näin kaikki on samaan aikaan valmista.

Seesamipaistettu ahven

4 isoa ahvenfilettä
1/2 dl korppujauhoja
2 rkl seesaminsiemeniä
1 tl paprikajauhetta
1 tl mustapippuria
suolaa
voita

Mittaa kuivat aineet lautaselle ja sekoita hyvin. Kierittele kalafileet lautasella ja painele leivitys fileiden pintaan. Kuumenna rypsiöljyä pannulla. Paista kalan keskilämmöllä kullanruskeiksi molemmin puolin. Lisää nokare voita juuri ennen kuin fileet ovat kypsiä ja hauduta hetki. Nosta lautaselle valumaan.


Lämmin perunasalaatti

2 kevätsipulia
11 varhaisperunaa (tai 0,5 l perunoita ja 400g bataattia)
1/2 dl oliiviöljyä
2 rkl valkoista balsamicoa
1 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
rucolaa
lollo rosso-salaattia

Keitä ja leikkaa perunat lohkoiksi. (Lohkoin bataatin perunoiden kokoisiksi paloiksi ja keitin samassa kattilassa.) Sillä välin kun perunat kiehuvat sekoita kastikeainekset kulhossa ja lisää renkaiksi leikattu sipuli marinoitumaan. Nostele sekaan (bataatti- ja) perunalohkot. Tarjoa rucola- ja lollo rosso -pedillä.


Jugurttidippi

1 dl maustamatonta jugurttia
1 tl inkiväärimurskaa
1/2 sitruunan mehu ja kuori raastettuna
1/2 tl suolaa
mustapippuria

Sekoita jugurttiin kaikki ainekset. Tarkista maku ja laita jääkaappiin maustumaan.


Otimme ystäväni kanssa varaslähdön vappuun jälkkärin kanssa, sillä jos tuhkapilvi suo, olemme silloin Berliinissä. Vitsi olikin muuten tippaleipä ja sima hyvääää!!

7 kommenttia:

  1. Affen saa mun puolesta uiskennella rauhassa vesistöissä, mutta tuota perunasalaattia kokeilen kyllä!

    Mä odotan jo vappua ja munkkisesonkia, heh. En kyllä tiedä, saanko aikaiseksi tehdä itse. Mutta onneksi on ne Fazerin (?) pikkumunkit, joita saa pakastealtaasta.

    VastaaPoista
  2. Jooo, ne pikkumunkit on mahtavia :) Myös Avikaisten leipomosta saa ihania pikkuisia possumukkeja!

    Ja mietin Hertta tuota että jos tän ateriakokonaisuuden haluaisi tehdä kasvisversiona niin tofulle tai soijasuikaleille pystyisi myös hyvin tekemään mausteisen seesamikuorrutuksen. Ja toi dippi oli mainio kaveri, mietin tehdessä että tuleeko siihen liikaa sitruunaa mutta ei, oli just hyvä.

    VastaaPoista
  3. Kalaprojektiasi pitää kyllä kunnioittaa ja kumartaa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Ari!
    Tää on itseasiassa aika hauska projekti, toistaiseksi kaikki kalat ovat olleet hyviä mutta odotan kauhulla sitä kun kuukauden kalaksi tulee silakka (se tulee vielä tapahtumaan), voiko se muka olla hyvää..? Olen kerran elämässäni maistanut ja sen jälkeen vältellyt.

    VastaaPoista
  5. mun kalaprojektini on hävettävän surkea. yhtään uutta ei ole kokeiltu tänä vuonna ja ollaan jo huhtikuusa - auts!

    tänään just oli töissä jauhotettuja silakkapihvejä ja kyllä maittoi. nam!

    VastaaPoista
  6. Merituuli, no vielä ehtii! Pitkään mietin muuten teidän sunnuntaiaffenta, siinä oli kuitenkin vuohenjuustoa ja munakoisoa, aaaaaah. Vielä mä senkin teen nyt kun ahven ja minä olemme tutustuneet. Mut se silakka.... jaiks.

    VastaaPoista
  7. Perunasalaatti ja dippi testattu - oli oikein raikasta ja maistuvaa!

    VastaaPoista