maanantai 30. elokuuta 2010

Puurolounas

Tämän tyyppisellä kotoisahkolla puurolla aamut lähtevät yleensä käyntiin, kuten olikin jo aiemmin hieman puhetta. Nyt sitten kävimme syömässä myös lounaaksi puuroa.

Laatuja oli valittavana usemapaa, mutta vaihtoehdot kaventuivat kahteen tai kolmeen, kun kerroimme kasvisruokarajaehtomme. Kaikki vaikuttivat olevan riisipohjaisia, lukuunottamatta kurpitsapuuroa, joka oli minun valintani. Se taisi olla jälkiruokapuuroja.

Nuo valkoiset möykylät ovat riisipalleroita ja pohjalta löytyi myös punaruskeita papuja. Maku oli hieman vetinen ja ehkä olisin ripauttanut mausteeksi ennemmin suolaa kuin sokeria. En maistanut puurossa kyllä kumpaakaan.


Myös puurojen kanssa tarjoiltiin lisukeruokia. Valmistustapoja ja mausteita en osaa edes arvailla, mutta tällä kertaa retikka (yläoikealla vaaleassa liemessä valkeita lastuja) maistui hyvältä ja kirpsakkaalta. Sitä on yleensä joka ruuan kanssa keltaisena ja ei liemessä.


Herra Pau valitsi myös yhden kasvisvaihtoehdoista, että pääsisin maistamaan sitäkin. Tämä sienipuuro olikin mielestäni maukkaampaa. On kuitenkin vaikea päästä eroon mielikuvasta, jossa riisipuuro valmistetaan maitoon. Tästä tuli mieleen enempi löysähkö risotto ilman rasvaista kermaa ja juustoa.


Tässä puurot nätisti vitriinissä. Meidän valintamme ylärivissä oikealla ja vasemmalla. Joitakin sanoja oppii aina välillä eli puuro on juk. En ehkä lähtisi ottamaan vinkkejä täältä sinne Helsingin puurobaariin.

2 kommenttia:

  1. No johan on puurot!! Täytyy sanoa että tuo kotiolojen puuroannos näytti kyllä houkuttelevimmalta. Mutta mahtavaa että kävitte testailemassa!

    VastaaPoista
  2. joo, täytyy kyllä myöntää, että sienet puuron päällä epäilyttävät. vaikka kauniisti toki ovat aseteltuina, ja nätiltä näyttävät annokset!

    VastaaPoista