tiistai 21. syyskuuta 2010

Tattipanerointia ja paahdettuja lanttuja salaatissa

Sillä Sipuli -blogissa on ollut viime aikoina vinkkejä kuivattujen sienien hyödyntämiseen. Kuivattujen tattien käyttö paneroinnissa kuulosti tosi houkuttelevalta, ajattelin että testaan tätä tofuun mutta sitten muistin että on jälleen se aika kuusta kun kaveerataan kalan kanssa niin tarkoitus oli pitäytyä alkuperäisessä reseptissä. Ja tässä vaiheessa sanottakoon jo että tattipanerointi on mahtava keksintö, supermaukasta!


Noh, kalatiskiltä ei löytynyt nieriää ja täytyy sanoa että vuoden kestävän projektin aikana on tullut testattua jo niin monta kalaa että alkaa melkein olla vaikeuksia löytää tiskistä jotain uutta. Vaan sitten silmäni osuivat vaaleaan kalaan nimeltä pangasius. Anteeksi mikä? Haimonni, sanoi kalatiskin setä.

Hmm, okei. Myöhemmin kävi ilmi että mistään lähikalasta ei tosiaan ole kyse vaan tätä tuodaan Aasiasta asti. Harmi, sillä tämä oli halpaa ja ruoka oli todella hyvää! Kala itsessään on aika mauton ja vähärasvainen mutta helppo siis käyttää moneen ja mikä parasta, yhtään ruotoa ei tullut vastaan. Maukas tattipanerointi sopi tähän erinomaisesti ja uskallan väittää että sopisi myös siihen tofuun.

Mutta otetaan ensin käsittelyyn salaatti joka oli myös tosi hyvää! Suora lainaus kalaprojektikaverilta: "Wau, tää on hyvää!"



Salaatti paahdetuilla lanttukuutioilla

lanttua
oliiviöljyä
suolaa
salaattia
rucolaa
kurkkua
paahdettuja kurpitsansiemeniä
kurpitsansiemenöljyä

Kuutioi lantut paloiksi ja levittele pellille leivinpaperin päälle. Lorauta päälle oliiviöljyä ja pyörittele palat siinä. Paahda 225-250-asteisessa uunissa melkein tunti. Tiedän, näissä kestää mutta ne ovat niin hyviä! Ripottele päälle suolaa lopuksi. Kokoa salaatti yllämainituista aineksista, lisää vähän lämpimät tai jäähtyneet lanttukuutiot päälle viimeisenä ja tarjoile kurpitsansiemenöljyn kanssa.




Tattipaneroitu haimonni (kahdelle)

2 haimonni (eli pangasius) filettä
pippuria
suolaa
vehnäjauhoja (korvattiin jauhetuilla auringonkukansiemenillä)
1 kananmuna
pari kourallista kuivattuja tatteja
voita

Ripottele kalafileille hieman pippuria ja suolaa. Murskaa kuivattuja tatteja morttelissa tai jauha tehosekoittimella. Laita yhdelle lautaselle jauhoja, toiselle kananmuna rakenne rikottuna ja kolmannelle tattimurskaa. Nakkaa pannulle reipas nökäre voita sulamaan. Kun voi alkaa pikkuisen ruskistumaan, laita pannulle paneroidut kalapalat. Käännä, kun alapinta on kauniin ruskea. Paista, kunnes toinenkin pinta on kaunis. Ah ja nam.

8 kommenttia:

  1. Haimonni kuulostaa paljon paikallisemmalta kuin pangasius :D.

    Ompa ilo että tattipanerointi onnistui teilläkin!

    VastaaPoista
  2. Todella :) Mua hymyilytti kalatiskillä kun tuli vaan mieleen Pekka Töpöhännässä esiintyvä Monni.

    Mutta siis tattipanerointi on ihan superhyvä keksintö, kiitos, tätä tullaan tekemään varmasti uudestaan, ensi kerralla testaan sitä tofuversiota. Mjam.

    VastaaPoista
  3. Olen jossain syönyt tuota pangasiusta,en vaan muista missä.
    Herkulliselta sekä näyttää että kuulostaa,ja tatit varmaankin antoi ihanan maun sille.

    VastaaPoista
  4. minulle annos tattipaneroitua tofua, kiitos! nam!

    VastaaPoista
  5. Oij! Nyt pukkas taas niin ihanaa reseptiä, että! Nyt arvon, että teenkö ensiviikolla kaapissa kököttävistä lantuista juuresmuusia vai tuota salaattia. Hmm.

    VastaaPoista
  6. Suosittelen kyllä molempia! Ja hei ellu, olisiko sulla hyvää vinkkiä miten paneroinnnin voisi tehdä halutessaan vegaanisesti, millä korvata muna?

    VastaaPoista
  7. Nam, hyvältä näyttää ja kuulostaa. Itse olen aina vähän vierastanut panerointia, mutta jos sen voi sienistäkin tehdä niin alan vakavasti harkitsemaan!

    VastaaPoista
  8. nii, se vegaanipanerointi. enpä oo pitkään aikaan testaillut, mutta muistaakseni jauho-vesiseos toimii aika hyvin! halutessaan sen voi vielä maustaa.

    VastaaPoista