sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Voi-salviapasta


Tarkkasilmäisimmät voivat huomata kuvassa parmesansateen, wow!

Sekäsyöjä rakastaa pastaa. Tässä yksi hänen suosikeistaan. Yleensä reseptiin tulee lähinnä vaan hirmuinen läjä voita ja salviaa, tällä kertaa voin määrää vähennettiin ja mukaan lorautettiin viiniä. Mutta ensin alkuruokaan. Vihertävän terassimme uusin tulokas on tomaattipuu.


Ja ensimmäinen kypsä kaveri pääsi itse siemenestä (joo, ne kasvoivat!) kasvatettujen basilikanlehtien ja balsamicosiirapin kanssa samalle lautaselle.


Ja sitten pastaan. Sekasyöjä uskoo vakaasti siihen että maku ei olisi yhtään niin hyvä ellei tätä olisi tehty hänen rakkaassa kuparisessa paistinpannussa. Siihen en osaa ottaa kantaa mutta kuparinen pannu kieltämättä on kaunis. Voin sulattamisessa oiva.


Voi-salviapasta (kahdelle)

250g ricotta-pinaatti-tortellineja (Mylena-merkkiset eivät hajoa)
30g voita
reilu loraus oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi
2 dl valkoviiniä
kourallinen salvian lehtiä
mustapippuria
suolaa

Laita pasta kiehumaan. Kuullota silputtu valkosipulinkynsi reilussa määrässä oliiviöljyä. Lisää valkoviini pannuun ja kun se on osittain haihtunut, lisää voi ja salvianlehdet. Rouhi mukaan mustapippuria ja ripaus suolaa. Pyörittele pannulla muutamia minuutteja, varo kuitenkin ettei voi ala ruskistua. Kaada tortellinit pannuun, sekoittele ja annostele. Tarjoillaan parmesanin kanssa.



2 kommenttia:

  1. Salviapasta on ihanaa! Söisin päivittäin, ellei se olisi niin kamalaa kuitenkin :D. Siis se voin ja valkoisen pastan combo. Ai kauheeta, kuka tuon ruuan onkaan keksinyt? Sietäisi tuntea piston sydämessään.

    VastaaPoista
  2. Jep, täyttä syntiä alusta loppuun :) tein tovi sitten suklaakakkua johon tuli suklaata, voita ja sokeria ja mietin ihan samaa, tällaista voi keksiä vain hyvin, hyvin ilkeä ihminen. Taivaallista.

    VastaaPoista