 |
| Takinkääntäjän kahvimuki näyttää tältä. |
Ellun maukkaalla muffinssivierailulla puhuimme myös siitä, kuinka oranssi ei ole enää ollenkaan niin kammottava väri kuin se joskus mielestämme on ollut.
Sitten tajusin: taidan olla vain helposti vietävissä. Kun minttua ja oranssia näkee nyt muutenkin joka paikassa (astioissa, vaatteissa, lehdissä jne.), niin ehkä se väri yllättäen alkaa näyttääkin kivalta. Tässä näyte uusimmasta Glorian kodista. Oranssia juu!
Onko teillä värejä, jotka ovat muuttuneet inhokkiväreistä suosikeiksi?
*Otsikko viittaa tietysti siihen, että tähän saakka olen kelpuuttanut mintun ainoastaan Puffet-muodossa.
Mulla on erityisesti sininen ollut sellainen väri, josta en ihmeeemmin välitä. Muuta kuin taivaassa ja vedessä ja ruiskukissa ja sellaisissa. Tänä vuonna olen kuitenkin ostanut kaksi kirkkaansinistä puseroa. En vielä tiedä mistä se johtuu. :)
VastaaPoistaNoita uusia Koko-mukeja himoitsen minäkin, niitähän löytyy kaapista vasta kymmenen eri väristä... :)
Mä vedin sinisyysöverit teini-iässä, mikä erotti tiemme vuosikausiksi. Nyt sininen (kirkkaan- ja tumman-, vaaleansiniselle en syty vieläkään) on taas jees! Kokot ovatkin kivoja, kun niitä voi yhdistellä keskenään, mutta myös muiden kanssa. On ihanaa, kun on erivärisiä mukeja! Yksiväriset astiastot ei oo mun juttu!
PoistaKeltainen. Vanha vihollinen, nykyinen muru!
VastaaPoistaOranssin kanssa olen vielä hieman varovainen, vaikka tuo tapetti on ihan mahtava.
Keltainen onkin tosi hyvä! Ja varovainen oranssin kanssa minäkin olen, mutta enää se ei kumma kyllä aiheuta inhonväristyksiä. Katsotaan, mitä tästä vielä seuraa!
PoistaKeltainen ja violetti yhdessä, yäk. Kovastikin suosittu yhdistelmä nuoruuteni 70-luvulla, ei iske vieläkään. Ruskeaa vihasin ja kauan, sillä ällö saksanopettaja oli aina ruskeissa vaatteissa. Nykyisin tykkään paljonkin. Pelkkä valkoinen sisustusvärinä on mielestäni pikkaisen puuduttava, ellei jopa tylsä. Tykkään väreistä, ja lastenhuoneessa on joskus ollut oranssi seinä, mutta ei sittenkään ehkä olkkarissa. (Mulla ne on syksynpunaiset :)
VastaaPoistaKiitti muuten kivasta blogista ja reilunkokoisista kuvista! Nostan hattua kaikille, jotka jaksaa blogata, minä laiskana vain luen.
Terveisin, Iiris
Keltainen ja violetti onkin aika räväkkä yhdistelmä! Mielestäni Marimekon mallistossa taitaa nytkin olla jotain sellaista, ja se on kyllä vähän too much mullekin. Ruskeasta taas minä en ole oppinut tykkäämään.
PoistaKiva kun jaksat lukea, Iiris!
Keltaista olen vierastanut aina enkä usko, että muutosta tulee koskaan. Perennoissa, kesäkukissa ja pensaissakin pihallani välttelen keltaista. Se ei vaan kertakaikkiaan ole minun värini.
VastaaPoistaTai sitten vain huomaatkin aiitä yllättäen ja salakavalasti tykkääväsi ;) Nämä väriasiat ja mieltymykset ovat niin yksilöllisiä!
PoistaMulla on ollut ihan tuo sama minttu! Entinen opiskelukaverini piti kovasti pastellisävyistä ja oli tosi tarkka sävyjen kanssa. Silloin tajusin kuinka vieroksun mintunvihreää (kun se on jotenkin ei minkään vihreä :D) ja haaleanvaaleanpunaista ja vaaleaahaaleaa keltaista. Myös lohenpunainen oli karmiva väri..
VastaaPoistaSitten huomasin, että kun pikkutyttöni tuli maailmaan, niin tein hänelle mobilen juuri noilla väreillä maalatuista kävyistä :D ja yhtäkkiä minttu ja vaalea keltainen olivat ihanan makeita. Niin sitä vaan. On suppea ihminen. ;)
Mullahan on traumoja vaaleankeltaisesta, kun äitini vähän niin kuin päätti puolestani, että alan kerätä keltaista Teemaa. Sain astioita ylioppilaslahjaksi aikoinani, enkä tykännyt niistä yhtään. Mutta yhtäkkiä, vuosi sitten uudessa kodissa astiat alkoivatkin näyttää tosi kivoilta. Mitä lie tapahtunut, hah.
PoistaKäpymobile kuulostaa huipulta idealta muuten!
Hahaa, eksyin juuri oikeaan keskusteluun! Rakastan värijuttujen puintia. ;) Väreillä on niin iso symbolinen ja henkinen merkitys itselleni...
VastaaPoistaHmm, tällaisista mieltymysnyrjähtelyistä on itsellä paljon kokemusta. Kun nyt ajattelen elämää taaksepäin niin luonteeni ja elämäntapani on muuttunut aikalailla. Ne värit mistä nuorempana tykkäsin, olivat lämpimämpiä kuin mistä nyt tykkään. Siinä ero omalla kohdalla. Ajattelen että ihminen kaipaa juuri sitä väriä ympärilleen millaisen impulssin vietävänä kulloinkin elää.
Ennen tykkäsin kirkkaanpunaisesta, oranssista ja keltaisesta, hippiaikoinani. Nyt en voi sietää mitään noista väreistä, ainakaan kovin isoina annoksina. Punainen särkee päätä ja oranssi saa puistatuksen väreet... Keltainen, hmmm. Keltaisesta jostain syystä tykkään sitruunankeltaisena ja turkoosin ja ruskean kanssa!
Violetti oli myös minulle pitkään vaikea väri, mutta löysin sen parin viime vuoden aikana. Nykyisiä lemppareita ovat turkoosi, mintunvihreä, smaragdin vihreä, ruskea, violetti, vaaleanpunainen/aniliinin punainen. Perus kirkkaansinistä enkä laivastonsinistä voi sietää. Värit ovat koko ajan menneet viileämpään ja murretumpaan suuntaan ja koen sen tarkoittavan itselleni sisäisen rauhan kaipuun kasvamista.
Pahimmat väriparit mitä en voi sietää ovat punainen-keltainen, keltainen-violetti, oranssi-vihreä, oranssi-harmaa, keltainen-harmaa, violetti-punainen, kirkkaansininen ja valkoinen (Suomen lipussa ne sallittakoon)...
Värijutut ovat kiinnostavia, joten puimista riittää! Allekirjoitan pahimmat väriparit -listasi lukuun ottamatta kelta-harmaata, joka on mielestäni mainio pari!
VastaaPoistaTajusin juuri, että tuolla uudemmassa postauksessa esittelen innokkaana uutta vahakangastani, jossa on itse asiassa paljon vieroksumiani värejä: vaaleansininen, ruskea, oranssi... Ja silti kangas on minusta kiva. Hassua!