sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Kissalapaset


Asuintoveri ehdotti, että voisin käyttää kissoista lähtevän karvan tehokkaasti hyväksi. Kerätä talteen, tehdä siitä lankaa ja kutoa lopulta lapasiksi.

Ihan varmasti joku on kissalapaset joskus tehnytkin, mutta minä en asiasta suuremmin innostunut. Kissankarvan kerääminen johonkin pussiin kaapin nurkkaan ei ihan hirveästi innosta, kun noita karvapalloja on muutenkin joka paikassa.

Menkööt siis kissankarvat imuriin ja hankitaan langat muualta. Kävinkin Aamiaisklubin jälkimainingeissa siellä Korkeavuorenkadulla olevassa ihanassa lankakaupassa ja ostin kolme kerää mustaa villalankaa, josta on tarkoitus tulla pipo.

Malli on vaan hieman hakusessa. Sitä aina kuvittelee, että pipo on helppo ja nopea kutoa pyöröpuikoilla, mutta se oikean koon arvioiminen on tosi hankalaa. Varsinkin nyt, kun lanka on uusi tuttavuus (Alaska-lanka). Pitäisi olla sopivan löysä, mutta kuitenkin napakka ettei tuu silmille. Jos teillä on vinkkejä, niin kertokaa!

Toinenkin kutomisprojekti on, nimittäin ne Paun pitkävartiset lapaset. Toinen on päättelyä vaille valmis, mutta pari vielä puuttuu. Ja sitten on ne pinkit sukatkin kesken. Miten niitä aina kertyykin?

Tässä taitaa mennä koko syksy.

3 kommenttia:

  1. Jos hyvä pipomalli löytyy, niin oisin myös kiinnostunut. Toivottavasti löytyis!

    Muuten, pitäiskö tuohon tunnisteisiin laittaa kutomisen sijaan neulominen? Ku kai virallisesti kutominen on kangaspuilla kutomista ja neulominen sitte tikkuuvartailla tikkuamista. Siis näin ainaki kertoi kässänope yläasteella meille, mitä teille on väitetty?

    VastaaPoista
  2. Auh, ajatus kissalapasista on aika karmiva jotenkin.
    Mut hei ihan mahtavaa jos saataisiin tänne kiivas väittely neulomis/kutomis termin käytöstä! Ikävä kyllä mun kässänope ei opettanu tällasia juttuja. Jos totta puhutaan niin en muista mitään sen opeista. Hmm.

    VastaaPoista
  3. no mää olin ny niin radikaali että poistin "kutominen" -tunnisteen, ku osa jutuista oli siellä ja osa "neulominen" -tunnisteen alla. jos ootta termeistä erimieltä niin vaihtakee takas sitte jooko!

    VastaaPoista