maanantai 13. heinäkuuta 2009

Kaveripasteijat



Viikonloppuna vietettiin juhlia, jonne tarvittiin suolaista ja makeaa purtavaa. Minä päätin tehdä pasteijoita, joihin hain inspiraatiota varsin luotettavalta taholta eli Marianne Kiskolan Papu, porkkana ja hillopulla -kirjasta. Silmiin tarttui Kasvispasteijat parhaille kavereille -ohje, jota sitten lähdin soveltamaan.

Käytin valmistaikinana lehtitaikinaa, koska aika oli rajallinen. Kirjasta löytyy toki ohje taikinallekin.

Täyte oli suurin piirtein tällainen:
3 porkkanaa
200g varhaiskaalta
2 pientä sipulia
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
2 dl tuoreita herneitä
öljyä paistamiseen
1 tl jauhettua korianteria

Ensin kuullotetaan kasviksia öljyssä, sitten lisätään tomaattisilppu, herneet ja korianterijauhe.

Täytettä kannattaa laittaa vajaa ruokalusikallinen yhteen pasteijaan, ettei pursua liialti yli. Pasteijat nypitään tiukasti reunoista kiinni ja voidellaan siirappivedellä.

Paistetaan 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes ovat rapean ruskeita. Nautitaan piknikillä kaikkien muiden piknikeväiden kanssa.

Olin viime viikonloppuna kolme kertaa piknikillä, joten taitaa todella olla kesä. Ulkona syöminen ei silloin tarkoita automaattisesti ravintolaa, vaan ennemminkin puistoa. Tykkään!

4 kommenttia:

  1. voi kääk, tajusin että näähän jäi multa vallan maistamatta siinä piknik-pitopöydän runsaudenpulassa! teethän joskus uudestaankin? täyte kuulostaa hyvältä... kaalia, nam!

    VastaaPoista
  2. Eiköhän tuo onnistu, ei ollut kovinkaan vaikea tuo resepti.

    VastaaPoista
  3. Joo hei nää oli tosi hyviä! Herneet oli hauska ylläri ja sopi tosi hyvin aurinkokuivatun tomaatin ja kaalin kaveriksi. Nam.

    VastaaPoista
  4. Oli kyllä loistava makuyhdistelmä tuossa täytteessä!

    VastaaPoista