maanantai 30. marraskuuta 2009

Ruokabloggaajien pikkujoulut

Pikkujoulukausi tärähti käyntiin mun osalta oikein kunnolla viikonloppuna, kolmet takana mutta elossa ollaan! Herkun ja Koukun pikkujouluista lisää pian mutta mun trilogia huipentui ruokabloggaajien ihanaan sunnuntaibrunssiin jota nautittiin Prinsessakeittiön Veeran luona. Pöytä notkui (näyttää kuvassakin siltä että olisi vinossa) mahtavia herkkuja, syönnin lomassa vedettiin myös puolen tunnin disko, (dj-Rauna!), sitten taas jaksoi syödä ja visailla blogihengessä. Ihan huippua!



Pöydästä löytyi muun muassa Uneliaan kokin herkkusalaatti, jossa oli ainakin päärynää, sinihomejuustoa ja granaattiomenan siemeniä.


Sillä Sipuli oli tehnyt mm. ihania näkkäreitä, leipiä oli muitakin ja niiden kanssa nautittiin juustoja, hilloja sekä törkeän hyvää ranskalaista voita, kiitos MonkeyFoodin Ylimuulin!

Äijäruokaa Ari toi pöytään roguefort quichen, mmm, juustoa, voita, mmm. Sitten oli myös kalaa ja lihaa ja marinoituja juttuja.


Mun panokseni oli luumumuffinssit joiden ohje on peräisin Handepandelta ja löytyy meidän viime vuoden joulukalenterista. Ja sitten tein punajuurihummusta, ohje on peräisin Yhteishyvästä ja tästä mä kyllä niin tykkään.


Jälkkäripuolella oli tarjolla jännittävää, tositosi hyvää, mustaa Guinness-kaakkua jonka toi kommentoija Emma.



Ja Sorsanpaistajien fudgea jossa oli sokeria (jos nyt oikein muistan) viidessä eri muodossa, ja pähkinöitä :)


Ja tietty piparii!

Iso kiitos vielä kaikille!

9 kommenttia:

  1. ei oikein tiiä tuleeko tätä lukiessa ja kuvia katsellessa näläkä vai ähky.. varmasti ihana ja makean maistuva päivä! :)

    VastaaPoista
  2. voin kertoa että läsnä ollessa tuli ähky - ihanaa!

    VastaaPoista
  3. Merituuli toisaalla sanoi, että ähkystä huolimatta nälkä tulee, kun lukee postausmateriaalia brunssista. Ja mäkin vastaan kyllä, että tää postaus kirvoittaa jälleen sekä ähky- että nälkäfiilikset :). Namm!

    VastaaPoista
  4. Voi ton Guinness-kakun reseptin haluaisin! Tietäiskö kukaan?

    VastaaPoista
  5. Joo se Guinness-kakku oli kyllä mainio, tosi jännä maku, huippuhyvä. Mutta mä en valitettavasti tiedä reseptiä, olikohan se Nigellan ohje. Hmm, viestin kommentoija Emmalle jospa asiaan saadaan selvyys!

    VastaaPoista
  6. pääsin maistelemaan näitä herkkuja vaikken paikalla ollutkaan, kiitos jytiksen! tosi tosi hyvää fudgea. osaisinkohan minäkin tehdä sellaista jouluksi...ja niin muhevia muffinsseja että!

    VastaaPoista
  7. Oi miten ihania herkkuja teillä on siellä ollut:-)

    VastaaPoista
  8. Ei mulle nälkä jäänyt mutten varsinaiseen ähkyynkään päätynyt - melko harjaantunut ruokailija ;-)

    Nyt on sit kokeilulistalla punajuurihummus vähintäänkin, ja Guinness-kakun ohjetta jaoin jo eteenpäinkin. Eilen tein myös version käsittääkseni Jytiksen joskus valmistamasta kookosvanukkaasta :-)

    VastaaPoista
  9. Ylimuuli, jei, reseptit jakoon ja testaukseen! Se kookosvanukas oli handepanden käsialaa, pitäis itsekkin kokeilla, kaikki missä on kookosta vetoaa muhun suuuuresti.

    VastaaPoista