lauantai 3. syyskuuta 2011

Tuorehernekeittoa

Satuin näkemään viime viikolla kun Sikke teki televisiossa mahtavan väristä keittoa. Sitä piti saada, ja ohje löytyi onneksi Livin sivuilta. Kyseessä oli tuoreista (tai oikeastaan pakastetuista) herneistä tehty keitto, joka tarjottiin bruchettojen kanssa. Tuumasta toimeen, ja lauantain soppa oli hetkessä valmis! Ranskankerman sijaan käytin maustamatonta soijajukurttia ja kuivatun salvian sijaan tuoretta. Ensi kerralla sekaan voisi lorauttaa vähän valkkaria tai kuohuviiniä.


Vihreä tuorehernekeitto ja bruchetta

2 pussia pakasteherneitä
2 dl vettä
1/2 kasvisliemikuutio
1 rkl maustamatonta soijajukurttia
1 tl kuivattua salviaa
suolaa ja mustapippuria myllystä

vaaleaa leipää (käytin Maatilatorin ihanaa vaaleaa hiivatonta leipää)
oliiviöljyä

Pane herneet kattilaan ja päälle sen verran vettä, että herneet peittyvät (meni kyllä miltei puoli litraa tuon kahden desin sijaan). Lisää liemikuutio ja keitä hiljaisella lämmöllä noin 20 minuuttia. Soseuta keitto tehosekoittimessa. Lisää soijajukurtti, salvia, suola ja pippuri ja tarkista maku.

Leikkaa leipä viipaleiksi, sivele oliiviöljyllä ja halutessasi valkosipulilla ja paahda kuumalla pannulla muutama minuutti kunnes leipä on rapea. Tarjoa keiton kera.

Sitten vielä loppukevennys:


Leivoin tuossa yhtenä iltana muffinsseja, joihin keksin laittaa kaikki loput Ameriikasta tuodut vegaaniset vaahtokarkit. Ne ei sitten oikeen viihtyneet uunissa. Aika surullinen lopputulos.

4 kommenttia:

  1. Hups, kävipäs leipomuksillesi hassusti uunissa. Rapatessa roiskuu =o)

    VastaaPoista
  2. Oi vitsi, ihanan simppeliä ja ihanan väristä! Kiitos loppukevennyksestä, nää niin aina lohduttaa että muidenkin testailut välillä leviää käsiin.

    VastaaPoista
  3. näiden muffinssien kohdalla ei voi vedota edes siihen, että no, ulkonäöstä huolimatta maku oli kuitenkin kohdillaan. ei ollut.

    VastaaPoista
  4. Soppa näyttää huikean hyvältä, ihan pakko testata! Tämän hernekeiton kanssa voisin hyvin ystävystyä - tavallisesta en välitä.

    VastaaPoista