maanantai 17. syyskuuta 2012

Bataatti-suklaakakku


Mulla on jo pitkään muhinut päässä ajatus yhdistää bataattia ja suklaata jossain leivonnaisessa. Kun huomasin että syyskuun ruokahaasteen aihe oli kokata vegaanille, ajatus nousi taas mieleen. Heta pyöräytti kesällä kesän helpoimman suklaakakun ja kyseli samalla vegaanisten mudcake-reseptien perään. No tässä tulee yksi, vaikka tuota samaa ohjetta versioinkin. Ja tuli muuten mahdottoman hyvä ja tahmainen kaakku. Jossa bataatti ja suklaa kohtaavat.



Bataatti-suklaakakku

300g bataattia
3,5 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
2 dl sokeria
1 tl ruokasoodaa
0,5 tl leivinjauhetta
125g margariinia (sininen Keiju)
3 rkl siirappia
1 tl vanilja-aromia/ 2 tl vaniljasokeria
2 dl vettä
1 rkl omenasiideriviinietikkaa (sitruunamehu käy myös)


Kuori (säästä muutama suikale koristeluun) ja pilko bataatti. Keitä pehmeiksi ja vetäise sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata margariini ja lisää siihen siirappi ja vanilja-aromi, lorauta seos jauhoseokseen. Sekoita vesi ja viinietikka/sitruunamehu ja lisää taikinaan, sekoita hyvin. Lisää lopuksi vielä bataattisose joukkoon ja maista. Makeuta lisää tarvittaessa.

Pingota leivinpaperi irtopohjalliseen kakkuvuokaan ja voitele vuoka. Kaada taikina perään ja paista 180-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Koristele bataattisuikaleilla tai paloilla. Ja kuten jokaisen suklaakakun kohdalla, kermavaahto tai jätskinokare ei ole haitaksi. Ja jos suklaa on sydämen asia, toki taikinaan voi lisätä rouhittua tummaa suklaatakin.



Tällä siis kohti ruokahaastetta ja aion kyllä jemmata bataattia jatkossakin leivonnaisiin, niin muheva oli lopputulos. Onko muilla aiheesta kokemuksia?

32 kommenttia:

  1. Oi nam, miten herkullisen näköinen kaakku! Bataatti taipuu moneen, epäilemättä myös suklaakakkuun. Tätä on kyllä testattava!

    VastaaPoista
  2. Eikä, vähän mahtavaa! Vegaanisia mutakakkuohjeita ei oo liikaa... Jos tätä uskaltais kokeilla, vaikuttaa ainakin sen veroiselta:)

    VastaaPoista
  3. Kuinka mehevän muhevan näköinen suklaakakku! Todellakin houkuttelee testaamaan.

    VastaaPoista
  4. Eikä, miten kaunis kakku ja upeat kuvat! Puhumattakaan siitä, että tää on varmasti tosi hyvää! :-) Maistuuko bataatti jonkin asteisena makuna taustalla vai onko maku selvästi erottuva? Tuoko bataatti makeutta kakkuun vai ainoastaan mehevyyttä ja kosteutta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä sanoisin että bataatti toimii tässä enemmänkin mehevyyden ja kosteuden tuojana. Vähän makeuttakin. Mutta en usko että kakun mausta tunnistaisi bataattia, varsinkaan jos ei tiedä mitä kakku pitää sisällään.

      Poista
  5. Saattaapa olla, että tuommoisen ihanuuden joutuu tekemään. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista! Eilen tarjoilin kakun viimeiset rippeet, oli ollut jääkaapissa kaksi päivää, ja koostumus ja maku edelleen kohdillaan eli hyvin voi tehdä myös etukäteen tämän. Kertokaa jos testaatte, millaisen vastaanoton sai!

    VastaaPoista
  7. Jos haluu herkkuja bataatista, suosittelen kurkkaamaan: http://merrymorning.blogspot.fi/2012/09/huomenta-syys.html :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, pannarit näyttävät todella mahtavilta! Seuraavaksi näitä!

      Poista
  8. Testasin! Tosi hyvää! Ite tykkäisin vielä suklaisemmasta (en laittanu suklaarouhetta), mutta koostumus oli kyllä maailman paras! Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos! Ens kerralla sitten suklaata mukaan tai tietty voisi tehdä jonkun suklaakuorrutuksenkin.

      Poista
  9. Kylläpä tuli hyvä kakku, tasaisen kostea koostumus. Lisäsin vähän suklaarouhetta kun olen aika perso suklaan perään. Kiitos! Tämä ohje kyllä
    tulee käyttöön myöhemminkin.

    VastaaPoista
  10. Ooh, mä olen vaan laittanut punajuurta suklaakakkuun. Tuota pitää kokeilla!

    VastaaPoista
  11. Aivan ihanan kuuloinen tää ohje, on ollut ajatuksena kokeilla heti kun tämän postauksen luin, mutta kiire on vienyt voiton..noh, ainakin tiedän millä herkuttelen viikonloppuna! :)
    PS toivottavasti ei haittaa, että linkkasin blogin omani sivupalkkiin :)

    VastaaPoista
  12. Punajuurikin on kyllä hyvä! Mutta bataatti sotkee vähemmän :)

    VastaaPoista
  13. Ja siis aippe, kiva kun linkkasit ja toivottavasti maistuu!

    VastaaPoista
  14. Kiitos! Tämä kakku toimi tällä viikolla kaksissa juhlissa ja keräsi kiitosta. Toisella kerralla tein vielä jatkovirityksen risteyttämällä kakun mokkapalojen kanssa: http://locker301-320.blogspot.fi/2012/09/vuotissynttarijuhlintaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla! Ja hei mahtavaa että teit mokkapalaversion, nimittäin olin aluksi ihan kahden vaiheilla, laitanko bataattia mutakakkuun vai mokkapaloihin mutta nyt se on sitten todistettu että toimii molemmissa!

      Poista
    2. Huippua on vielä sekin, että kakku pysyy (jos säästy syömiseltä) mahtavan mehevänä useamman päivän. Bataatti ja mantelijauho sen tekevät. Justiinsä meni viimeinen palanen omaan napaan. Mmmm!

      Poista
    3. Joo siis täällä kakkua mussutettiin viikon verran ja täysin hyvänä pysyi! Tällaiset on just hyviä jos on juhlat tulossa niin ei tarvitse kaikkea samana päivänä väsätä.

      Poista
  15. Kiitos tästä ja muista ohjeista! Leivoin kakkua sunnuntaina. Siitä tuli tosi tiivistä, erikoinen, ei ollenkaan kakkumainen koostumus. Vieraista se oli tosi hyvää, mä en osannut oikein päättää mitä mieltä olen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, se onkin vähän jännä :) Mutta kermavaahtoturaus tai pala jäätelöä on kyllä hyvä kaveri, näin useamman testikerran jälkeen sanoisin.

      Poista
  16. Onnistuisikohan tuo ihan kotoisasta edullisesta perunasta, bataatin väri kun jää kaakaon peittoon? Rakenne on varmaan kutakuinkin sama bataatti ~ peruna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, en kyllä lähtisi itse testaamaan.. Bataatti on kuitenkin aika paljon makeampi kuin peruna.

      Poista
  17. Kiitokset tästä ohjeesta! Mietin mihin käyttäisin jääkaapissa lojuvan bataattisosepakkauksen ja mieleeni juolahti että onkohan kukaan keksinyt yhdistää bataattia suklaakakkuun, pienellä googlettelulla löysin sitten tämän ohjeesi ja oli pakko kokeilla :D Korvasin vehnäjauhot manteli- ja spelttijauhoilla ja sokerina käytin kookospalmusokeria, lisäksi sulatin voin sekaan tummaa suklaata. Lopputulos oli aivan mahtava, teen varmasti toistekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Hauska kuulla! Oi, mantelijauhot varmaan tuovatkin mukavan lisäaromin tähän. Kiva, pitää taas itsekkin iskeä kaakkua uuniin!

      Poista
  18. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  19. Mä palaan tähän ohjeeseen aina vaan uudestaan ja uudestaan. =)
    Oon tehnyt kakkua varmaankin viisi kertaa ja aina vain maistuu. Tänään piti taas tulla tsekkaan mittasuhteita että saa huomenna leipaista ylihuomiseksi viemisiksi kun lähden ystävättärelle kahvittelemaan. Olisi varmaan aika kirjoittaa tämä ihan tuonne reseptikirjaan. Loistava ohje, kiitos tästä!
    Ps. Mulle tulee mieleen tämän mausta ja koostumuksesta suklaavanukas. Etenkin sitten leivontaa seuraavana päivänä, kun ehtii oikein mehevöityä. =)
    Ps2. Poistin ekan viestin koska tuli kummallinen kirjoitusvirhe ja koko lauseen sisältö muuttui oudoksi, eh. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa hauska kuulla, kiitoksia! Ja allekirjoitan tuon suklaavanukas-fiiliksen täysin!

      Poista