Tyyneys ja tasapaino

Viikonlopun jälkeen tuntuu siltä, että kaikkein lähimmäksi puuhastelijan zeniä olen päässyt 500 kilometrin päässä Helsingistä. Matkasin siis viikonlopuksi kotikonnuille, ja kyllä siellä vaan näprääjänkin kelpasi rentoutua.

Tyyneyden tilaa tavoitellessa lämmitettiin sekä puutalo että rantasauna (jotain oikean tekemisen tuntua siinä on, kun hakee roppakaupalla puita liiteristä ja saa tulen lopulta syttymään, minkä jälkeen jää tuijottamaan tulta hypnoottisena, käytiin paikallisessa uimahallissa (oma rata koko ajan, jes!) ja nukuttiin hyvin ja pitkään. Myös kynttilää poltettiin ja pidettiin villasukkia jalassa lähes koko ajan.

Lisäksi myös kudottiin ja juotiin paljon kahvia. Ostin tuon jo kauan ihailemani Viritetty-kirjan, kun sen paikallisesta kaupasta sai paljon halvemmalla kuin täällä Helsingissä olen nähnyt.



Tähän kuvaan on ikuistettu pikkusiskon kudelma. Yksiväristen lapasten tikkuaminen taitaa kulkea suvussa... Toisaalta löysin kyllä taas äitiliinin tekemiä luomuksia - hän on hieman taitavampi erilaisten neulomistekniikoiden kanssa kuin minä.



Ja tässä todistusaineistoa siitä, että luntakin oli. Ei paljon, mutta oli kuitenkin.



Viikonloppuna ehdin myös tehdä parin joululahjaprototyyppiä, mutta katson parhaaksi olla esittelemättä niitä täällä blogissa vielä. Jahka lahja onnistuu ja joulu on ohi, niin sitten kyllä postaan sen tännekin.

Loppuun kysymys: missä vaiheessa uskallan lopettaa sen kaulurin neulomisen? Kun haluan siitä sellaisen, et se menee kerran kiepautettuna kaulan ympäri. Eli kudonko heti kunnolla tarpeeksi pitkäksi (lue löysäksi) vai luotanko siihen, et käytössä löystyy? Puristava kauluri ei kuulosta kivalta, mutta ei liian löpsöttäväkään. Vaikeaa!