tiistai 4. marraskuuta 2008

Joulu tulee ja tuo blogitoiveen

Osallistuin tänään tilaisuuteen, jossa muistutettiin että kappas vaan, joulu tulee tänäkin vuonna! Eikun oikeasti siellä puhuttiin joulukaupasta ja -tuotteista ja syötiin ohra-riisipuuroa ja juotiin glögiä ja suklaatiakin vähän maistettiin.

Ja ihan oikeastihan mä olen sitä mieltä, että kyllä joulusta kannattaa jo marraskuussa puhua, ja joulua edeltävät viikot (onko niitä nyt kahdeksan?) menevät todella nopeasti. Eli nyt jo kannattaa ryhtyä joulupuuhiin.

Kerhossa olemmekin virittäneet ajatusta joulukorttipajasta, mutta joulun soisi näkyvän täällä blogissa muutenkin. Miltä kuulostaisi ajatus, jos kerättäisiin tänne sellaisia hyviä jouluideoita ja -vinkkejä, joita vastaan tulee?

Esimerkiksi mä kaipaan kortti-ideoiden lisäksi myös paketointi-ideoita ja resepti- ja lahjavinkkejä kans. Kotikokkien jouluruokakokeiluista lukisin mielelläni, ja testaisin sitten ehkä itsekin.

Muistan ainakin viime vuonna lukeneeni Hesarista jutun, jossa annettiin vinkkejä persoonallisten pakettien tekoon. Mutta nyt mä olen tietenkin unohtanut siitä kaiken muun paitsi sen aiheen!

Ei kommentteja: