torstai 6. marraskuuta 2008

Oodi Elnalle

Tänne blogiin on muutamaan kertaan päädytty hakusanalla Elna (tosin myös herkku ja neuleohje ja mekko ohje ovat olleet käytössä).

Ihan sen takia ajattelin kirjoittaa postauksen Elnasta - omasta prinsessastani - sillä tuolla jossain bittiavaruuden laitamilla on selkeästi ihmisiä, jotka Elnasta tietoa kaipaavat, ja kuka tietää: ehkä jopa sellaisen hankkimista suunnittelevat! Tämä on teille, arvoisat googlettajat!

Minun Elna on mallia 5100 ja hankin sen Stockmannin Hulluilta Päiviltä hintaan 449 euroa. Halvemmallakin olisi saattanut saada, mutta näin nyt päätin toimia. Ja itse asiassa lauantaiaamuna seitsemän aikaan herääminen ompelukoneen tähden oli jotenkin... no mielenkiintoista. Suurta ruuhkaa Stockmannin ompeluskoneosastolla ei ollut, vaan kaikki rynnivät lentolippuja ostamaan. Siteeraan tässä kaveriani, joka toisaalla sanoi: "Kumma kun ihmiset haikailevat joidenkin New Yorkin matkojen perään kun samalla rahalla voi aloittaa ompeluharrastuksen." No sanopa muuta!

Mutta back to Elna. Kone on hyvä, sen tietää jo Suuri Käsityö -lehden testikin. Minä aika aloittelevaisena ompelijana en ehkä tarvitsisi ihan niitä kaikkia 30 ommelta, mutta toisaalta eipä niistä haittaakaan ole.



Tähän mennessä Elnalla on ommeltu verhot ja pehmoleluja. Ei siis kovin paljon vielä, mutta alkutuntuma on hyvä. Myös talouden miesväki on tykästynyt Elnaan.

(Jotkut hieman epäilivät Elnan digitaalista näyttöä ja automatisoituja toimintoja, ja väittivät että tuollaisiin koneisiin tulee helpommin oikosulku. Minä kuitenkin uskon, ettei digitaalisuus Elnaa pahenna.)

Suosittelen siis kyseistä ompelukonetta lämpimästi, osta pois!

Ai niin, täytyy vielä lisätä, että kuten prinsessat yleensäkin, myös Elna kaipaa välillä hieman erikoiskohtelua. Muista siis puhutella armastasi kauniisti ja silittää välillä kyljestä. Silloin Elna kehrää.

2 kommenttia:

  1. Tästä tulikin mieleeni, että eikö niistä Elnalla ommelluista verhoista oo ollenkaan tulossa kuvaa!

    VastaaPoista
  2. Ei, mä suojelen kotiani julkisuudelta haa hee. Ei vaan, pitää tulla ite livenä kahtomaan!

    VastaaPoista