tiistai 10. helmikuuta 2009

Neulominen kannattaa aina

Aina näin tiistaisin minulle on tullut tavaksi kääntää televisiokanava Subin puolelle tasan klo 22. Silloin televisiosta tulee nimittäin mainio amerikkalainen draamasarja Pushing Daisies.



Sarjassa viehättää erityisesti kerronnan satumaisuus ja ihanan kylläinen värimaailma. Myös Charlottea esittävän Anna Frielin superkivoja mekkoja ihastelen mielelläni.



Juonesta kerrottakoon se, että pääosan esittäjällä Nedillä (Lee Pace) on kyky herättää elävät olennot kuolleista. Jos hän kuitenkin koskettaa heitä toisen kerran, he kuolevat uudelleen. Tämän kyvyn ympärille siten rakentuu yhtä jos toista tarinaa ja tapausta.

Kaikkein hauskinta sarjassa on kuitenkin se, että yksityisetsivä Emerson Cod (Chi McBride) neuloo! Tiukkoja tilanteita varten hänellä on aina mukanaan puikot ja lankaa, jotka sitten tarpeen vaatiessa otetaan esiin. Kyllä, neulominen kannattaa aina!

Kuvat täältä ja täältä.

2 kommenttia:

  1. Värimaailma on kyllä hieno, ja mekot. Jotenkin tuon sarjan perusajatus on kuitenkin kuulostanut niin höhlältä, että en ole sitä päätynyt seuraamaan. Ehkä tänään annan mahdollisuuden, jos vaikka samalla aloittaisin jonkun uuden tikkuu-urakan!

    VastaaPoista
  2. Musta se onkin kiva, kun se on vähän höhlä.

    VastaaPoista