tiistai 24. helmikuuta 2009

Silmukkamerkeistä

Alettuani tavata jokunen aika sitten internetistä neuleohjeita aloin törmätä myös termiin pm, place marker, eli suomeksi silmukkamerkki. (Jostain syystä nuoruuteni SK:n tai Novitan ohjeissa ei koskaan käytetty silmukkamerkkejä? Onko se jotain, mitä on keksitty vasta 2000-luvulla?) Tällainen merkki on siis jonkinlainen lenkura tai rengas, joka on pujotettuna puikolle kriittiseen kohtaan kerrosta muistuttamaan neulojaa, että tässä se kavennus tm. nyt sitten tarttis tehdä. Silmukkamerkki siirretään neuloessa puikolta toiselle siten, että se pysyy koko ajan samassa paikassa.

Koska olen hieman jääräpäinen, olin aluksi sitä mieltä, että ei mitään tämmösiä tarvita, oo ennenkään tarvittu. Kyllä mä osaan laskea, milloin se seuraava kavennus tulee... Ensimmäisen kerran merkkejä testattuani takki oli kuitenkin hetkessä käännetty. Kuinka kätevää, eritoten isommissa projekteissa. Mennyttä elämää ovat silmukoiden laskemiset ja järjestysnumeroiden mutisemiset, uudessa maailmanjärjestyksessä silmukkamerkit ovat parhautta!

Ensimmäiset omat "merkkini" olivat jotain metallilangasta väännettyjä rinkuloita (ei, valmiinahan merkkejä ei voi ostaa). Ne eivät kuitenkaan olleet järin kestäviä, ja kun bongasin jostakin netin syövereistä (en muista mistä! enkä löydä lähdettä enää! pahoittelut) ohjeistuksen, kuinka askarrella merkkejä pujottamalla helmiä metallirenkaisiin, niin siitä se ajatus sitten lähti. Pienen kontaktiliimatuokion jälkeen saatiinkin aika iloisenvärisiä silmukkamerkkejä:



Ja käytännön demonstraatio. Yllättävän käteviä, jos yrittää lisätä 16 silmukkaa kierroksella tasavälein. (Kuvassa villapaidan tekele, jota mallataan vanhaan villatakkiin. Toistaiseksi ollaan vielä samassa kokoluokassa.)



Kuvan lanka on muuten kainuunharmaslankaa, kotimaista lähituotantoa. Tämä aihe ansaitsisi oman postauksensa, nyt kun torjutaan sitä lamaa ja kaikkea. Sitä odotellessa kannattaa lukaista vaikkapa Puikkomaisterin postaukset aiheesta.

8 kommenttia:

  1. Mulla on vielä päällä tuo: "suhdaudun kriittisesti silmukkamerkkeihin", mutta ajatus on alkanut jo askarrella omatekemien silmukkamerkkien parissa.

    Nyt kun teen Poikaystävän Sukkia kaipaan merkkiä, jossa on numero viittaamassa siihen kerrokseen, jolla merkki on. Enhän minä, vanha akka, muista mille kerrokselle sen laitoin, jos välillä käyn pesemässä tekohampaat tai tarkastamassa papan pulssin - ja taas pitää laskea uudelleen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Handepande tästä inspiroivasta ja rohkaisevasta postauksesta. Olen tähän saakka vältellyt kaikkia ohjeita, joissa mainitaan sana silmukkamerkki. Nyt uskon, että se voi helpottaa työtä.

    Teetkö muuten villatakkia omasta päästä vai jostain ohjeesta? En ole vieläkään löytänyt simppeliä villatakin ohjetta. Ravelryssäkin olen selannut (en ehkä tarpeeksi tarkkaan), mutta mitään ei tunnu löytyvän. Plaah.

    VastaaPoista
  3. Puikkomaisteri: Kiitoksia, ja hauskaa että kävit vierailulla! Kerrosmerkinnälliset merkit olisi kyllä erinomaisen käteviä. Luulenpa, että mitä enemmän noita merkkejä käyttää ja soveltaa, sitä enemmän ei enää osaa ilman ollakaan...

    Hertta: Eikun teen villapaitaa langasta... Hahaa. (Meillä lomalaisilla on aikaa puujalkavitseihinkin.) Oletko katsonut DROPS Designin ohjeita? Suomeksi näytti löytyvän >500 villatakkiohjetta :) Englanniksi ja skandinaaviseksi enemmänkin. Kuvat ei kyllä aina ole kovin inspiroivia, vaatii vähän mielikuvitusta (tai Ravelry-kuvien selaamista), että saa päätettyä, olisko tää kiva.

    VastaaPoista
  4. Niin Hertta vielä asiallinenkin vastaus: Villapaita on aika pitkälti Elisabeth Zimmermannin kirjasta Knitting Without Tears.

    VastaaPoista
  5. Puujalkavitsi naurattaa kesken puisevan työpäivän.

    Okei okei, mä katson ne viisisataa ohjetta, enkä enää valita.

    Kai se paita on kohta valmis? Sitten vaan kuvia kehiin!

    VastaaPoista
  6. :) Toivottavasti löytyy joku hyvä ohje!

    VastaaPoista
  7. Minä olen niitä jotka vierastavat runsasta rekvisiittaa kaikessa tekemisessä, joten käytän klemmareita silmukkamerkkeinä. Ei niin esteettistä mutta toimii. Hm, pitäisikö minunkin silti laittaa helmiä niihin klemmareihin?

    VastaaPoista