maanantai 26. heinäkuuta 2010

Mikä boogie?

No ei ainakaan neulontaboogie ole ollut tänä kesänä. Aivan liian kuuma villalankojen kanssa hääräämiseen, eivätkä puuvillat sun muutkaan jaksa kiinnostaa. Mökillä tosin neuloin yhden sukan, kun ajattelin että kai sitä nyt jotain pitää neuloa kun on kerrankin aikaa yllinkyllin, mutta kun sitten kaupungissa aloittelin vastahakoisesti sukalle paria, niin huomasin hukanneeni sen ensimmäisen. Otin tämän merkkinä siitä, että sukkalangat saa tunkea syvälle lankalaatikkoon.

Männä viikonloppuna innostuin kuitenkin taas ainakin hetkellisesti, liekö syynä pari hieman pilvisempää ja viileämpää päivää. Ymmärsin kuitenkin ottaa työn alle vain pikkupienen projektin, testimielessä. Kyllä se kuulkaa sittenkin ihan kivalta tuntui. Ehkä kaikki toivo ei ole vielä menetetty ;)

IMG_1479

Malli on white rabbit wrist-ees / tiny owl knits (ravlink) 2.5 mm puikoilla jämälangoista. Oikein kiva, tykkään mää. Ennen en tajunnut rannelämmittimien päälle, mutta olen vanhemmalla iällä muuttanut mieltäni. Oikein näppäriä viileneviin loppukesän ja alkusyksyn säihin!

IMG_1466

3 kommenttia:

  1. No mulla neulontaboogie on ollut hukassa jo pitemmän aikaa, mutta itse asiassa just eilen illalla mietin, et nyt olis kiva taas neuloa jotain. Ja juurikin kannattais aloittaa varmaan tuollaisilla pikkuprojekteilla, kuten ranteenlämmittillä. Kivat on! (Ja musta myös ihan käytännölliset.)

    Helteen lisäksi rajoittava tekijä saattaa olla myös tuo veitsen kanssa kohtaamisessa vaurioitunut keskisormi, mutta ehkä mä kohta pääsen taas tikkuamaan.

    Kiitos Hande inspiraatiosta!

    VastaaPoista
  2. Pikaista paranemista sormelle! Ja eiköhän se neulontaboogie sieltä löydy ilmojen viiletessä, uskotaan niin.

    VastaaPoista
  3. joo, ei pysty tikkuamaan. eikä käymään lenkillä. eikä laittamaan mitään kunnollista ruokaa. silti toivon että ilmat ei viilene vielä piiitkään aikaan! ehtiihän sitä syksyllä taas tehä kaikkea järkevää...

    (ps. lankojen ostoinnokkuuteen helle ei kyllä sanottavammin vaikuta, outoa.)

    VastaaPoista