maanantai 13. syyskuuta 2010

Kerhon synttäritapaaminen


Kippis ja kulaus, kolmevuotias!
Herkku & Koukku kokoontui juhlistamaan ompeluseuran synttäreitä kuohujuoman, ruoan ja ompelusten merkeissä. Ja siinä samalla punottiin uusia juonia tulevaksi vuodeksikin.. hmm! Juteltiin myös siitä kuinka on ollut tosi kiva saada paljon palautetta synttäriarvonnan yhteydessä, kiitos osallistuneille! Ja vieläkin voi osallistua!
Alkuun herkuteltiin tomaattibruschettalla. Pääruoaksi oli kreikkalaisia kasviksia, falefelejä ja kurkkukastiketta.

Kurkkukastike ja kasvikset olivat vähän omia sävellyksiäni. Kastikkeeseen tuli kreikkalaista jogurttia, siivilässä valutettua ja kuivaksi puristeltua kurkkuraastetta, suolaa, pippuria ja vähän sokeria. Sitruunaa ja valkosipuliakin voi laittaa mukaan.
Kreikkalaiskasviksiin voi laittaa mitä tahansa mieleisiään vihanneksia ja oliiveja, mausteeksi valkosipulia, rosmariinia, timjamia ja suolaa. Paljon oliiviöljyä perään ja uuniin 225 asteeseen muhimaan noin puoleksi tunniksi.

Falafel
500 g kikherneitä
1 iso sipuli
3 valkosipulin kynttä
2 rkl juustokuminaa
suolaa
pippuria
chilijauhetta
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl seesaminsiemeniä
1 persiljapuska silputtuna
oliiviöljyä

Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella. Varo ettei oliiviöljyä lorahda liikaa, massasta tulee helposti liian löysää. Pyörittele massasta palleroita ja kierittele ne seesaminsiemenissä. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 20 min tai paistinpannussa kunnes ovat kypsiä.


Lopuksi pantiin suut makiaksi amaretto-kookospalloilla. Amarettoa olisi saanut olla enemmänkin, se ei maistunut näissä tarpeeksi!

Amaretto-kookospallot
n. 20 kappaletta
3 dl kaurahiutaleita
1 dl kookoshiutaleita
1 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
100 g voita tai margariinia
2 rkl Amarettoa
Pinnalle: n. 1 dl kookoshiutaleita

Mittaa kulhoon kuivat aineet ja sekoita ne keskenään. Paloittele joukkoon margariini ja sekoita nyppien tasaiseksi. Lisää lopuksi Amaretto. Pyörittele taikinasta palloja ja kierittele pallot kookoshiutaleissa. Koveta ja säilytä jääkaapissa.


Ja kyllähän sitä käsitöitäkin syömisen välissä tehtiin. Ommeltiin, neulottiin ja uutuutena koukuttiin. Koukkuamista kuvassa yllä. Siitä tulee hauskan näköistä pintaa ja jämäkkää neulosta. Itse opin koukkuamaan kesällä Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa, jossa Loviisan Karjalaseuran tädit sitä halukkaille opettivat. Ellu vinkkasi että ohjeita koukkuamiseen löytyy myös Strömsö-ohjelman nettisivuilta.

Lopuksi vielä Koreaan singahtaneelle jäsenellemme Paulle kovasti terkkuja, harmi ettet ollut juhlimassa synttäreitä kanssamme, oli outoa kattaa pöytä vain kuudelle hengelle. Mutta ensi vuonna sitten taas!

8 kommenttia:

  1. kiitos vielä eilisestä, eki! loviisassa on aina niiiin mukavaa, että helsinkiin paluu tuntuu ankealta.

    koukkuamisohjeita löytyy myös suomeksi novitan sivuilta täältä. aion kokeilla tuota pikaa, jahka saan tuon koukuttimen hankituksi!

    VastaaPoista
  2. Olen aivan samaa mieltä Ellun kanssa. Kotiin tullessa oikein huokaisin, että voih maanantai - se on jo ihan nurkalla. Loviisassa on aina niin tunnelmallista, ettei paljon arkihuolet mieltä paina. Kiitos Eki!

    Ja kerho on kyllä ihan tosi jees. Huomattiin, että viime aikoina tapaamiskertamme ovat hieman harventuneet jostain syystä. Onneksi nyt on taas kalenteri täynnä merkintöjä pitkälle syksyyn.

    Koukkuaminen alkoi kiinnostaa entistä enemmän ja myös tuollainen poncho. Ehkä hieman eri väreillä tekisin sen. Täytyy kokeilla!

    Kiitos kaikki tytöt kivasta päivästä!

    VastaaPoista
  3. eki - sää et nyt voi särkeä meidän illuusiota siitä, että loviisassa ei ole koskaan maanantai...

    VastaaPoista
  4. Jei! Yhdyn edellisiin kommentteihin ja pakko sanoa vielä että noi falafelit oli ihan tosi hyviä! Mulla ne jää aina jotenkin mauttomiksi mutta nää oli huippuja, kuten myös kaikki muu pöydässä, seura mukaanlukien :)

    VastaaPoista
  5. Heiii ja kiitos itsellenne, kiva kun vaivauduitte tänne asti tulemaan! Vieläkin hymyilyttää kun jäi visiitistänne niin hyvä mieli.

    Ja siis maanantai ja arkiko täällä? Eeehei! Käännän kankkua divaanilla ja J-mies tarjoilee hopeatarjottimelta herkkuja. Tai sitten ei..!

    VastaaPoista
  6. teillä vaikuttaa olleen siellä aivan ihku ihanaa! kiitos terveisistä ja oisinpa saanut olla mukana. katsoin hetimiten koukuttamisvideon strömsön sivuilta, jännää! ja laita eki kuvia saunarojektista! ikävä teitä kaikkia, sydän.

    VastaaPoista
  7. Kiitos koukkuamisvinkistä! Tuo neulos näyttää oikein hauskalta. Pitää kokeilla itsekin!

    VastaaPoista
  8. Juu, kannattaa Laura ehdottomasti kokeilla, koukkuaminen on tosi helppoa ja kivaa. Ja Paulle terkut takas, saunaraporttia tuloo pikapuoliin!

    VastaaPoista