torstai 18. marraskuuta 2010

Yrttiset parmesanlastut


 Mäkin vietin keksilauantaita! Mun on pitänyt jo iät ja ajat testata Pumpkin Jamin parmesankeksejä, jonka muistin taas kun bongasin Kermaperseen blogista allaolevan reseptin. Päädyin kuitenkin jälkimmäiseen koska viime aikoina on tullut jätettyä vehnäjauho vähemmälle. Ja aijaijai mitä keksejä syntyikään! Nää ei tosiaan kauaa pöydällä/purkissa pysy. Ihan loistavia esimerkiksi tapaspöytään.


Yrttiset parmesanlastut
150g oltermannia tai muuta mietoa juustoraastetta (mulla oli goudaa)
100g parmesania
1 dl mantelijauhoja
1 kananmuna

pippuria
tuoreita tai kuivattuja yrtteja maun mukaan (käytin pelkkää persiljaa, oikein hyvä!)

Sekoita juustot, jauhot ja yrtit sekaisin ja lisää joukkoon yksi kananmuna. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Muotoile leivinpaperin päälle haluamasi mallisia juustolastuja tai kekoja. Keksit eivät ihan hirveästi muuta muotoaan uunissa. Paista 200 asteessa n. 15min ja tästä satsista tulee n. 2 pellillistä.

13 kommenttia:

  1. Voi kun sulla on kauniita ja pyöreitä keksejä :) Omani oli vähän kiireessä vaan lätkästy uunipellille, muah. Hyvä, että maistui!

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Ja kiitos reseptistä, nää oli kyllä ihan törkeen hyviä. Vaarallisen hyviä..

    VastaaPoista
  3. Namskis! Mun karppikuurikirjassa onkin samantapainen resepti,jota mun on pitänyt jo kauan tehdä,mutta nyt taidankin noita tehdä:-)

    VastaaPoista
  4. rustaan jo ostoslistaa :D mantelijauhojen takia pitänee piipahtaa sännitse & puustassa.

    VastaaPoista
  5. Liina ja Yaelian, teitä on sitten varoitettu, nää on tosi koukuttavia.

    Ja Liina, mä en muuten koskaan osta valmista jauhoa vaan surautan kokonaisista manteleista (tai milloin mistäkin pähkinöistä/siemenistä), saako S&P&P&S:stä valmista jauhoa, en oo bongannu?

    VastaaPoista
  6. Aah, olipa ihana aloittaa aamu kuolaamalla tätä reseptiä! Mun on kyllä ihan pakko kokeilla näitä pian. Viime jouluna tein niitä Pumkin Jamin parmesankeksejä, nam, mut nää vaikuttaa jos mahdollista niin vielä paremmilta!

    VastaaPoista
  7. Ui nam! Mulla on ollut ne Marin parmesaanikeksit kokeilulistan jatkeena jo pienen ikuisuuden, mutta nythän mun täytyy kokeilla näitäkin. Nättiä! :)

    VastaaPoista
  8. Heh, en siis ole tosiaan ollut ainoa joka iski silmänsä tuohon Marin reseptiin. Testiin vaan!

    VastaaPoista
  9. saa. laarista.

    mutta toi sun menetelmä kuulostaa jopa kätevämmältä (mantelijauho tuppaa valmiina härskiintymään kun siinä on sitä rasvaa ja ostan sitä aina liikaa kun silmämääräisesti arvioin yleensä litran desiksi.)

    blenderilläkö surautat vai sauvasekoittimella? :D paljon menee mandeleita desiin jauhoa? en usko, että desiä :D

    VastaaPoista
  10. Liina, blenderillä oon jauhanut, en oo itseasiassa koskaan niitä mittasuhteita tsekkaillut, oon vaan jauhanut läjän ja säilyttäny jauhoa ilmatiiviissä rasiassa? En oo huomannu härskiintymistä.

    Hah, ihan sama juttu kun yrittää silmällä arvioida paljonko on desi. Tästä vois järjestää jonkun after dark ruokahaasteen, kokoonnutaan glögien ääreen ja tehtävänä leipoa summamutikalla :)

    VastaaPoista
  11. Haa, mä haluan osallistua summamutikkaleivontaan! Aineksia sais mitata vaan kouralla. Ehdotan myös että valmiit reseptit olis kiellettyjä.

    VastaaPoista
  12. Tulin minäkin vielä kuolaamaan. Täytyy kyllä testata heti, kun jääkaapissa nököttää taas tarpeetonta parmesaania! Ostan pestoa varten yleensä sellaisen pienen raastepussillisen, mutta eihän siitä yhteen pestosatsiin kulu juuri mitään ja sitten sille lopulle ei keksi mitään luovaa käyttökohdetta. Tai no nyt keksii, mutta se viimeisin raaste ehti jo homehtua... :( :D

    VastaaPoista
  13. Tiia, parmesanille yksi hyvä tuhomaiskeino (näiden lisäksi) on tehdä siitä tahnaa latva-artisokan ja aurinkokuivattujen tomaattien kanssa, todella hyvää! Mulla tosin tuota ongelmaa ei ole, tulee raastettua sitä oikeastaan ihan kaikkeen.

    VastaaPoista