Vuorella Soulissa

Ellun ja Jytiksen käytyä Soulissa shoppailemassa ja kahvittelemassa pyyhälsin hetimiten minäkin paikalle matkaseurani E:n kera. E saapui paikalle omia seikkailureittejään, ja yhteinen matkasuunnittelumme oli jäänyt yhden alkusyksyllä kahvilassa istutun parituntisen varaan. Ihan kaikki yksityiskohdat eivät siis olleet hallussa suunnitelmien suhteen, mutta yksi toive oli yhteinen: vaeltamaan pitäisi päästä - Koreassa kun kuului olevan vallan hienoja retkikohteita.

Reissukohteeksi valikoitui lähemmissä tuumailuissa Bukhansanin kansallispuisto lähinnä helppopääsyisyytensä (metrolla suoraan kansallispuiston portille!) ja spektakulaaristen markkinointikuviensa vuoksi (pohjalaisia on niiiiin helppo houkutella hienoilla vuorten kuvilla). Reissuevääksi mehua ja gimbapia eli merilevään kääritty riisipallukka täytteellä (jonka luulen olleen tonnikalaa, joskin kaupassa asiaa tiedustellessani yhteistä kieltä tahi sopivaa pantomiimiliikettä ei oikein löytynyt). Ja tietysti yhteinen minipullo sitä toista mehua vuorenvalloituksen juhlistamiseen.



Reippaasti lähdimme kapuamaan kohti Jaunbong-huippua (740 m, lähtö lähes merenpinnasta). Tässä kuvassa olemme jo puolessavälissä. Uskoin oikeasti, että nousemme enää ihan vähäsen. Eihän se polku nyt tuonne huipulle voi mennä, miten sinne muka pääsisi? No ei se ihan huipulle mennytkään, mutta keskimmäisimmälle pienemmistä huipuista. Onneksi en tiennyt sitä tässä vaiheessa.



Mooseksen sauva johdatti ylöspäin vuoren rinnettä.



Välivaiheista ei ole enää kuvia. Alkoi ketuttaa ja verensokeri laski. Onneksi eväitä oli runsaasti mukana.

Kannatti kuitenkin vähän kärsiä! Huipulla tapasin vuoristokissan. Ihailimme maisemia.



Vuorella oli käynnissä varsinainen kansainvaellus, kun satamäärin korealaisia oli myös saapunut nauttimaan kauniista syyspäivästä kansallisurheilunsa eli vaeltamisen parissa. Välillä piti tiukimmissa kohdissa jonottaa, että mummot pääsivät kapuamaan edestä pois. Huipulla oli kuitenkin huipputunnelma, kaikki onnittelivat toisiaan suorituksesta (ja naukkailivat riisiviiniä ja sojua, vaeltamista voi ilmeisesti harrastaa ihan hyvin hiprakassakin!) ja jakelivat eväitään kummallisille ulkomaalaisille. Sain myös henkilökohtaisen valokuvaajan, joka nappasi kamerani ja asetteli minua eri kohtiin huipun kivenlohkareita ja hätisti kaikki muut kuvasta pois, jotta saisin kivoja matkamuistoja. Kiitos, sinä tuntematon! (Allaolevassa kuvassa oleva henkilö ei kuitenkaan liity mihinkään mitenkään.)



Huolellisesti sihtaamalla vuorelta sai otettua myös kuvia, joista voisi luulla olevansa erämaassa.



Hieno päivä oli, yksi parhaista! Kiitos E:lle ja herrasväki Paulle matkaseurasta ja houstaamisesta. Soul on ihana.