Oi ihana Lissabon

Tässä hän on, uusi ihastukseni, Ginja.

Tapasimme kadunkulmassa. Oli ilta, huomasin heti etten ollut ainut kiinnostunut. Kävelin lähemmäs ja hymyilin. 1,20e / lasi. Kyseessä on siis portugalilainen kirsikkalikööri jota myyviä kojuja löytyy vähän sieltä sun täältä. Kojut ovat auki myös päivisin ja ei ole ollenkaan tavatonta että mummeli tulee tiskille keskellä päivää, seisahtaa hetkeksi, nautiskelee juoman ja jatkaa matkaa. Siinä oli jotenkin hyvä fiilis.

Ei sillä että juoma olisi tajunnanräjäyttävä makuelämys mutta se että ihmiset pysähtyy hetkeksi keskellä päivää nautiskelemaan, siinä on jotain hienoa. Osataan ottaa se hetki nautiskelulle.

 

Ja nautiskeleva, ihana tunnelma leijui Lissabonissa ylipäätään. Rento, keväinen ja ystävällinen. Asuttiin jossain tuolla.

Tässä kaupungissa osataan tehdä leivoksia. Alla se klassisisin, Belem-leivos eli Pastel de nata. Ohuen, rapean taikinareunan sisällä on lämmintä vaniljakiisseliä muistuttavaa pehmeää täytettä, päälle ripotellaan kanelia, ah. Kyytipoikana bica, eli Portugalin vastine espressolle.

Portugalilaiset tosiaan osaavat herkutella, leipomoita, konditorioita ja kahviloita oli hyvin hankala vältellä. Enkä vältellytkään, vähintään kaksi erilaista leivosta meni helposti päivässä. Mutta yllättävää oli se että toinen asia joka helli makuhermojani oli.....  turska!

Yllä turskaa kuivatussa muodossa, alla tarjoiltuna ihanan paistetun pinaatin sekä aivan sairaan hyvän kikhernemuusin kanssa. Maistui lämpimälle hummukselle johon oli lisätty voita. Tätä tulen varmasti testaamaan kotioloissa.

Ja alla turskaa paistoksena raastetun perunan, kerman ja suolan kanssa. Oli niin hyvää että piti vaan hokea miten hyvää se oli.

Kasvisruoasta pakko sanoa se että vaikka ravintoloissa tarjonta ei ollut huima, marketeista löytyi vaikka mitä, seitan- ja tofupihvejä, kaikenlaisia vegeleikkeitä, maitoja, levitteitä sekä valmispihvejä joihin en ollut ennen törmännyt.

Alkupalat ravintolassa tuotiin pöytään kysymättä, useimmiten leipää, voita, oliiveja ja juustoa. Hinta vaihteli 1,50-5e. Näissä varmaan turistipaikoissa vedätettiin ihan hyvin mutta toki alkupalat voi jättää syömättäkin. Harvemmin kuitenkaan halusi.

Ja viini oli naurettavan halpaa.

Oikeastaan ainoa ruoka joka ei maistunut ihan niin hyvin oli erään ravintolan suosittelema leipäkeitto katkaravuilla. Kaunis kuin mikä mutta märkä leipä muussattuna ei ehkä iskenyt ihan täysillä.

Toisin oli meriahvenen kanssa. Grillattu kala ei tosiaan tarvi seuraksi muuta kuin suolaa ja hieman sitruunaa. Ja ihan vähän voita. Oijoi.

Ravintoloista sanottakoon yleisesti että ne olivat tunnelmallisia. Tosin fado-paikoissa, niin symppistä kuin onkin että että vuorotellen kukin kokki ja tarjoilija tulee vetäisemään sydäntäsärkevän laulun, on aika hankalaa keskittyä syömiseen kun joku huutolaulaa edessäsi.

Huutolaulannasta ei löytynyt kuin hyvin hämäriä kuvia. Tässä vähän väriä.

Vanhat ratikat oli kätevä ja tunnelmallinen tapa liikkua aikamoisia korkeuseroja sisällään pitävässä kaupungissa. Käveltyä tuli paljon. Ja ihasteltua paikallista elämänmenoa.

Ja hoi te jotka hukutte nappeihin, aika hienon verhon bongasin eräästä kahvilasta.

Hämmentäviä asioita joita tuli vastaan:

Maailman ankein mäkki.

Pizza jossa on makkaroita ja kynttilöitä.

'

Master chef -niminen hyvin kulahtanut ruokakauppa.

Reissun kohokohta (ihanan ylensyönnin lisäksi) oli vierailu Estádio da Luz -stadionilla. Euro cuppia pelattiin ja kotijoukkue Benfica päihitti pariisilaiset. Kyllä siinä kun parikolmekymmentätuhatta ihmistä huutaa, laulaa ja huutaa lisää on aikamoinen tunnelma.

Oo lee o le o le o leeeeee!