tiistai 10. syyskuuta 2013

Lehtikaali-fetasalaatti



Onni on ystävä, jolla on kasvimaa. Minä olen se onnellinen. Mentiin siis ystävän kasvimaalle katsomaan mitä sieltä jäisi käteen. No puutarhaletkun lisäksi, hirmuinen läjä kaikkea, muun muassa lehtikaalia.

Olen monta kertaa törmännyt kysymykseen, mitä siitä voisi tehdä. Jos sipsit on jo testattu niin voin kanssa pannulla paistaminen on hyvä vaihtoehto, piirakkaan tai keittoon sitä voi hyvin ujuttaa, pirtelöihinkin, kuulemma.

Me testasimme Pipsa Hurmerinnan keittokirjasta napattua reseptiä, joka olikin kuulkaa törkeän hyvä. Iso suositus!


Lämmin fetasalaatti
(Ohje: Pipsan keittiössä, s. 31)

3 lehtikaalin lehteä tai 3 isoa kouralista pinaattia
1 tomaatti
1 punasipuli
2 rkl oliiviöljyä
1 luomusitruunan mehu (tai 2 rkl omenaviinietikkaa)
100g fetajuustoa
3 rkl oliiveja (nää unohdettiin)

Leikkaa kaali suikaleiksi ja kuutioi tomaatti. Viipaloi punasipuli. Lämmitä paistinpannulla noin ruokalusikallinen öljyä ja paista siinä sipuleita kunnes paahtuvat kauniista ja saavat väriä. Kaada sipulit reivityn kaalin päälle. Lisää pannulle toinen lusikallinen öljyä ja sitruunamehu. Kiehauta nopeasti ja murenna feta pannulle. Anna juuston sulaa ja kuplia, ota pannu pois liedeltä. Sekoita kaikki ainekset feta-sitruunakastikkeen kanssa kuljossa ja tarjoile.

Kannattaa tehdä tupla-annos. Lisäksi tarjolla oli oman maan pottuja, maissia ja kaupan graavilohta. Ja paljon voita.


Ruokailun jälkeen säilöttiin hulluna kurkkuja sekä tehtiin hyväksi havaittua chiliketsuppia. Ja siemailtiin sherryä. Ihanan mummoa.


8 kommenttia:

  1. Katoppa. Lehtikaalihommissa täälläkin. Mahtivinkki tämä resepti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No katoppa! Hei toi teidän pasta kuulostaa kanssa tosi kiinnostavalta, voisin testaa ilman koipea :) Ja oon nyt pari kertaa laittanu tomaattipohjaiseen keittoon, kivasti toimii semmoisissakin.

      Poista
  2. Tuo kuva on niin supersuloinen tuolla puutarhaletkulla. Särmää...

    VastaaPoista
  3. Kappas, tein juuri juuri kylmäsavulohi-lehtikaalisalaattia tahinikastikkeella. Tämäkin kuullostaa herkulliselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, no tosi kiinnostava toi sunkin salaatti. Ja siis huomasin ilokseni että lehtikaalia saa vielä kaupasta, sesonki ei siis ole vielä ohi!

      Poista
  4. Ooo, näyttääpä hyvältä! Pitää testata, oon syönyt tähän mennessä lehtikaalia vain kypsennettynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, suosittelen! Onhan siinä sellainen vähän pistävä kaalin maku, mutta toi kastike on kyllä mahtavaa kamaa. Ja jos muuten tykkää kaalisalaateista niin uskoisin että uppoaa. Oon muuten tehnyt nyt useamman kerran samantyylistä keittoa kuin blogissasi oli, hyvin toimii lehtikaali tomaattipohjaisissa keitoissa!

      Poista