sunnuntai 9. elokuuta 2009

Juhlahumua ja kiva pääasia

Tänä kesänä sain kutsun kolmiin häihin, vaikka vielä alkukesästä luulin, etten sellaisissa tänä suvena tanssisikaan. Mutta ystävätpä osasivatkin yllättää!

Pitkätukkaisena kampasin hiukset juhlien tullen aina jonkinlaiselle sykerölle tai muulle nutturalle, mutta lyhyellä tukalla se ei enää onnistu. Täytyi keksiä jotain muuta.

Apu löytyi Ansasta, Helsingin Kalliosta. Kyseessä on siis pieni putiikki, jossa myydään mm. vaatteita, asusteita ja tavaroita menneiltä vuosikymmeniltä. Kerroin kaupassa, että mustaharmaaseen mekkoon ja punaiseen laukkuun tarvittaisiin vielä joku asuste, ja ihana Linda pisti toimeksi.

Kaupassa myydään erilaisia ja toinen toistaan kauniimpia hattusia ja muita hiuskoristeita, joita kaupan omistaja itse tekee. Juuri tuolloin laukkuuni sopivaa koristetta ei myytävänä ollut, joten Linda lupasi tehdä sen minulle varta vasten. Mainiota palvelua, kiitos!

Tässä soma hattunen nyt sitten on.



Ja tässä hattusen paras ystävä - ihana pieni punainen laukku, jonka löysin pari vuotta sitten Tukholmasta second hand -putiikista.



Kahdet häät on jo takana, ensi lauantaina mennään taas. Mutta kyllä kuulkaas kelpaakin juhlia rakkautta näissä tamineissa!

4 kommenttia:

  1. tuo laukku on kyllä niiiin herkku, ja hatuke mätsää mahtavasti. hääglamouria tyylikkäimmästä päästä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellesi, kiva että tykkäsit hattusesta. Ihana postaus, tuli hyvä hyvä mieli:)

    T.Linda

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana laukku!! Ja yllättävää kyllä, tykkään tuosta hattusestakin, en ole tainnut mistään muusta "pääasiasta" ikinä välittää..

    VastaaPoista