perjantai 28. elokuuta 2009

Kookos-seesamivanukas

Olen ollut hieman lannistunut viime aikoina keittiöpuuhissa, koskapa testikeittiöni kokeilut ovat menneet poikkeuksetta pieleen (kuten maailman rumimman synttärikakun nähneet voivat todistaa), mutta tällä kertaa kyllä lykästi!

Nautin nimittäin taannoin eräässä Helsingin thaimaalaisessa ravintolassa jälkiruoaksi vaniljajäätelöä, jolla oli varsin jännittävä kastike - suolainen, makea, pähkinäinen ja oikein makoisa, ja olin tunnistavinani makuharmoniasta ainakin kookoksen ja seesamin. Näillä osviitoilla lähdin liikenteeseen, ja tuloksena oli aikasta hauska jälkkäri - sitä en muista, maistuuko samalta kuin esikuvansa, mutta hyvää on! Reseptin pohjana toimii ihana Sirkka-mummon kiisseliohje, jonka Jytis aivan oikein arvelikin toimivan myös kookosmaidon kanssa.



Kookos-seesamivanukas

5 dl kookosmaitoa
4 kukkurallista ruokalusikallista tahinia (seesamisiementahnaa)
1 kananmuna
2 rkl perunajauhoa
4 rkl fariinisokeria
0.5 tl suolaa
0.5 tl vaniljauutetta

Lämmitä kookosmaito höyryäväksi (ei kiehuvaksi). Lisää tahini, sokeri, suola ja vanilja ja sekoittele. Vispaa erillisessä astiassa kananmuna, tilkka vettä ja perunajauho tasaiseksi tahnaksi ja valuta kookosmaitoseokseen. Lämmitä kunnes kastike sakenee (jos pulpahtelee, nosta levyltä, kastike ei saa kiehua). Anna jäähtyä - sakeneminen jatkuu kastikkeen jäähtyessä. Itselläni lopputulos muistuttaa enemmänkin vanukasta kuin kiisseliä, mutta sakeutta voinee säädellä perunajauhon määrällä.

Hmm, nauttisiko tätä nyt sitten vaniljajäätelön kanssa. Tai ehkä omppupaistoksen. Tai sellaisenaan. Hmm. Nam.

6 kommenttia:

  1. Voi jösses, on niinku pakko kokeilla. Kuulostaa hyvin lupaavalta!

    Ja uskaltanen väittää, että maailman rumimman synttärikakun tekijän tittelin saan kuitenkin minä. Sen voinee todistaa ainakin Raisu, joka sai kerran syödäkseen viinirypäle-kinuskisynttärikakkua, joka näytti käytännössä kasalta... no, oksennusta. (Kinuski oli siis liian kuumaa.) Hyvää se silti oli.

    VastaaPoista
  2. Oioi, nam!! Tosi hyvältä kuulostaa!

    Mulla myös on ollut vastoinkäymisten viikko, ensin pienet kärpäset/ötökät valtasivat keittiön kuivakaapit (kaikki piti heittää pois, turhauttavaa!) ja eilen lohdukkeeksi tein mustikkapiiraita jotka räjähtivät uunissa, tuloksena pellillinen mustikkakookosruistaikina-sotkua..

    VastaaPoista
  3. Lisää epäonnistumisia kehiin vaan! Kivaa kuulla, ettei kaikki muut aina onnistukaan. Voisin avautua myös yhdestä parsakaalikokeilusta, mutta ehkä se vaatisi oman postauksensa.

    VastaaPoista
  4. Se mun synttärikakku oli epämäärinen mustikansiniseen vivahtava kasa, jonka täyte näytti lähinnä homepilkkuiselta mustikkahillolta ja päällys valui kakusta jo tekovaiheessa. Mutta kiva kuulla ettei muillakaan aina mene putkeen :D

    VastaaPoista
  5. Pääasia jos maistuu;).

    Tämä kokeilu kuulostaa kyllä varsin kekseliäältä ja eksoottiselta! Täytynee kokeilla, kun tulee sopivia vieraita...

    VastaaPoista
  6. no vautsi mikä vanukas. ja ei se syntsäkaakku nyt niiin paha ollu, makuhan oli varsinkin erittäin kohillaan!

    VastaaPoista