torstai 27. elokuuta 2009

Syyssopan aika


Kasviskeittojen valmistaminen ja syöminen kannattaa toki aina, mutta jos mahdollista, erityisen kannattavaa se on juuri nyt, kun kasvis- ja juuressato on parhaimmillaan.

Näitä keittoja on tässäkin blogissa syöty monta kertaa, mutta tässä jälleen yksi versio. Tein ison kattilallisen porkkana-linssi-kookoskeittoa. Keitto valmistui helposti ja nopeasti, ja ennen kaikkea sitä oli riittävästi! Maistui hyvältä heti, mutta toimii myös lounaseväänä (kunhan muistaa käyttää tarpeeksi tiivistä eväsrasiaa. On inhaa, kun keitto valuu pyöränkorissa pomppivan laukun pohjalle työmatkan aikana, yyh).

Porkkana-linssi-kookoskeitto:


5 porkkanaa
3 perunaa (pientä)
pala lanttua
1 sipuli
punaisia linssejä
2 dl kookosmaitoa
mausteita (garam masala, inkivääri, chili, pippuri jne.)

Paloitellaan kasvikset ja keitetään kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä. Jonkin ajan kuluttua lisätään linssit ja keitetään kypsiksi. Soseutetaan sauvasekoittimella. Lisätään kookosmaito ja maustetaan. Syödään!

Perusohjetta varioimalla saa soppaan vaikka minkälaista piristystä. Yksi maukas keitto löytyy vaikkapa täältä. Raisun mukaan keittoon potkua antaa tabasco. Minun piti silputa joukkoon tuoretta chiliä, mutta unohdin. No täytyy kokeilla seuraavassa satsissa.

Keiton pinnalle voi ripotella siemeniä, paahdettua sipulia, tuoreita yrttejä tai mitä ikinä keksiikään. Itse lusikoin päälle usein raejuustoa.

Jos jollakin on mielessä hyviä keiton piristysvinkkejä, niin kertokaa ihmeessä!

6 kommenttia:

  1. Nam! Hyvältä kuulostaa! Meilläkin eilen tehtiin linssikeittoa, sitä höysti jugurtti-tomaatti-korianteri lisäke, oli raikasta ja hyvää.

    Muita hyväksi havaittuja piristyksiä keiton kanssa ovat olleet maustetut/suolatut pähkinät ja eri leivistä tehdyt krutongit. Myös leipä murustettuna ja pannulla paahdettuna + maustettuna on kiva lisäke. Ja aurinkokuivattu tomaatti (silputtuna) öljynsä kanssa on hyvä!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapaa hyvälle tuo ohje!
    Löysin blogisi, alan seuraamaan:)

    VastaaPoista
  3. Kivaa kun päädyit blogiin, Vehnäunelma. Tervetuloa uudelleenkin!

    Selvennetään vielä sen verran, että Herkku ja koukku on itse asiassa seitsemän tyttären käsityö- ja ruokablogi, joka oli ensin kerho ja myöhemmin muuttui myös blogiksi. Meitä on siis monta blogaajaa täällä. The more the merrier!

    VastaaPoista
  4. Ja Jytis kiitti vinkeistä. Noita leipäjuttujahan sä oot jo ennenkin kehunut, mutta aurinkokuivattua tomaattiapa en tullut ajatelleeksikaan...

    VastaaPoista
  5. Tätähän on pakko testata! Porkkana, linssi ja kookosmaito ovat varmasti mainio yhdistelmä. Kiitos ideasta!

    VastaaPoista
  6. Testattu ja hyvää oli! Mulla vaan meni chiliä vähän liiankin isolla kädellä. Hot hot!!

    Myös asuintoveri kehui tätä kovasti. Oli tosin aika koomista kun myöhemmin illalla hän kertoi inhoavansa porkkanoita. Kun kerroin mitä keitossa oli tuli tarkennus että inho keskittyy raakaan porkkanaan :) Hah.

    VastaaPoista